Suomi mukana kehittämässä satelliittipaikannusta

Rakenteilla oleva Euroopan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka tarvitsee tuekseen satelliittien välittämää tietoa mahdollisista kriisikohteista. Pelastushenkilöstön ja myös sotilasosastojen toimia maastossa opastaa Euroopan oma satelliittipaikannus.

Euroopan oma satelliittipaikannusjärjestelmä on tekeillä. Avaruusjärjestö ESA on juuri tehnyt sopimuksen rakettiyhtiön kanssa, että yhtiö vie taivaalle ensimmäiset kaksi testisatelliittia. Kuormajuhtana käytetään venäläistä Sojuzia.

Amerikkalaisen sotilaskäyttöön rakennetun GPS -paikannuksen täydentäjänä maapalloa alkaa kiertää 27 Galileo -satelliittia. Järjestelmän pitäisi olla valmis neljän vuoden sisällä. Käyttäjiä ovat Euroopan ohella ainakin Venäjä sekä Kiina.

Amerikkalainen GPS on armeijan hallinnassa. Eurooppalaisen Galileon on sitävastoin julistettu olevan täysin siviiliviranomaisten käsissä.

Satelliittisysteemi ruokkii työllisyyttä myös Suomessa.

- Patria on tällä hetkellä esisuunnitteluvaiheessa mukana sekä rakennepuolen järjestelmissä että myöskin elektroniikkapuolen eli tehonjakojärjestelmissä, kertoo liiketoimintajohtaja Juhani Lehmusvirta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 12.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat