Suomi maailman kolmanneksi paras tietotekniikan käyttäjä

Lähes kaikki pohjoismaat pääsivät Maailman talousfoorumin vertailussa kärkijoukkoon.

Maailman talousfoorumin WEF:n selvityksen mukaan Suomessa käytetään hyödyksi tieto- ja informaatioteknologiaa maailman maista kolmanneksi parhaiten.

Pohjoismaissa tietoyhteiskunta on yleisemminkin edennyt pitkälle, sillä kuuden parhaan joukkoon mahtui Pohjoismaiden lisäksi vain kärkipaikan napannut Singapore ja viidenneksi sijoittunut Yhdysvallat. Islanti oli toinen, Tanska neljäs ja Ruotsi kuudes. Vain Norja jäi kymmenen parhaan ulkopuolelle.

WEF:n julkistamassa selvityksessä mitattiin muun muassa teknistä infrastruktuuria, hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikkaa, koulutuksen laatua ja puhelin- ja internetpalvelujen hintoja.

Yhdysvallat oli pitänyt vertailun ykkössijaa aiempina vuosina. WEF listasi Pohjoismaiden vahvuuksiksi teknologian korkean tason, koulutuksen ja palveluiden saatavuuden. Yhdysvalloissa yrityksillä on kuitenkin laajemmin tietotekniikkaa käytössään, ja maan tieteellinen tutkimus sai myös parhaan arvosanan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat