Suomi luisumassa taantumaan

Suomen bruttokansantuote kääntyi laskuun alkukesällä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bkt painui huhti-kesäkuussa 0,3 prosenttia alaspäin vuoden takaisesta.

Vielä ensimmäisellä vuosineljänneksellä bruttokansatuote oli 1,7 prosentin kasvussa. Kansantalouden tuotanto kohosi hieman vielä huhti- ja toukokuussa, mutta kesäkuussa tuotanto kääntyi 0,7 prosentin laskuun.

Talveen verrattuna bkt lasketteli 1,0 prosentin vauhtia. Toukokuusta kesäkuuhun kausitasoitettu tuotanto putosi peräti 1,3 prosenttia.

Teollisuus ja rakentaminen putosti

Jyrkintä pudotus oli teollisuudessa ja rakentamisessa. Myös palvelut supistuivat lähes prosentin verran. Sen sijaan alkutuotanto pysyi ennallaan vuoden takaiseen verrattuna.

Tilastokeskus arvioi, että työllisten määrä kasvoi vielä huhti-kesäkuussa 0,2 prosenttia, mutta tehtyjen työtuntien määrä putosi jo lähes 2 prosenttia.

Myös euroalueen talous supistui

Euroalueen talous supistui EU:n tilastokeskuksen Eurostatin mukaan huhti-kesäkuussa 0,4 prosenttia vuoden takaisesta ja 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

Euroalue on nyt hyvin lähellä taantumaa, sillä tarkistettujen lukujen mukaan ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kasvua ei kertynyt lainkaan.

(MTV3 -STT)

Katso Jussi Kärjen juttu (Kymmenen uutiset 14.8.2012)

Lue myös:

    Uusimmat