Suomi lobbaa itseään YK:n turvaneuvostoon

Suomi kampanjoi parhaillaan tiukasti päästäkseen YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Lobbausta on johtamassa suurlähettiläs Pasi Patokallio, jonka mielestä jäseneksi pääseminen olisi Suomen oikeus.

– Olemme olleet YK:ssa 55 vuotta ja maksamme jäsenmaksumme aina ajallaan. Itse asiassa viime viikolla julkistettiin tieto, jonka mukaan me olemme niiden 19 maan joukossa, jotka ovat maksaneet kaikki maksunsa, Patokallio sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Suomi on ollut turvallisuusneuvoston jäsen kahdesti aiemmin: 1960-luvulla ja 1980- ja 1990-luvun taitteessa. Suomi tavoittelee nyt toista kahdesta paikasta, jotka tulevat jakoon ensi vuoden syksyllä. Valinnan tekevät YK:n 193 jäsenmaata suljetulla lippuäänestyksellä.

Patokallion mukaan Suomella on kaksi kilpailijaa, Australia ja Luxemburg.

– Kilpailijat ovat kovia. Australia on suuri alueellinen vaikuttaja. Luxemburgille tämä kamppailu taas on keino muuttaa sen omaa imagoa, Patokallio sanoo.

Suomen vahvuudet tiivistyvät Patokallion mielestä kolmeen k-kirjaimeen: kiinnostukseen, kykyyn ja kokemukseen.

– Meillä on aito kiinnostus osallistua YK:n toimintaan, meillä on toimiva diplomaattikoneisto ja vahva perinne rauhanturvaamisesta ja lisäksi meillä on kokemusta neuvostossa istumisesta, Patokallio listaa.

YK:n turvallisuusneuvostoon kuuluu viisi pysyvää jäsentä ja kymmenen vaihtuvaa jäsentä. Neuvosto päättää esimerkiksi YK:n rauhanturvaoperaatioista ja voi ääritilanteessa jopa julistaa sodan.

(MTV3)

Katso suurlähettiläs Pasi Patokallion haastattelu: (Huomenta Suomi 7.11.2011)

Lue myös:

    Uusimmat