Suomi-koulujen määrä kasvaa maailmalla

Suomi-koulujen määrä maailmalla lisääntyy vuosi vuodelta. Lisäksi jo olemassa oleviin opinahjoihin hakeutuu aiempaa enemmän oppilaita.

Joka vuosi pari koulua avaa ovensa jossain päin maailmaa suomen kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille. Suomi-koulut keskittyvät nimenomaan kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen; ne eivät siis ole peruskouluja.

Maailmalla on noin 150 Suomi-koulua, joita käy yhteensä 3500 lasta. Koulujen oppilaat ovat useimmiten suomalaisten siirtolaisten, ulkomailla työkomennuksella olevien tai ulkomaille avioituneiden suomalaisten lapsia.
Ensimmäinen Suomi-koulu perustettiin Torontossa yli 40 vuotta sitten.

Tällä viikolla noin 70 Suomi-koulujen opettajaa on ollut koolla Helsingissä. Opetushallituksen ja Suomi-Seuran järjestämä koulutuspäivä on tarjonnut virikkeitä opettajien työhön.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat