Mainos

Suomi kiinnostaa vaihto-opiskelijoita entistä enemmän

Suomeen tulee nykyisin jo enemmän vaihto-opiskelijoita kuin täältä lähtee ulkomaille. Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen mukaan suomalaisiin korkeakouluihin tuli viime vuonna 8400 vaihto-opiskelijaa, kun Suomesta ulkomaille lähti parisataa opiskelijaa vähemmän.

Kansainvälisen henkilövaidon keskuksen tutkija Irma Garam kertoo, että Suomen valttikortti on laaja englanninkielinen koulutustarjonta.

- Tänne on mahdollista tulla, vaikka ei suomenkieltä osaisikaan. Varmaan myös Suomella on kohtuullisen hyvä maine tasokkaana korkeakoulumaana.

Eniten Suomi kiinnostaa saksalaisia, ranskalaisia ja espanjalaisia opiskelijoita. Suomesta puolestaan lähdetään yhä useammin Aasian maihin.

Nykyisin lähes joka neljäs suomalainen yliopisto-opiskelija ja noin joka kahdeksas ammattikorkeakouluopiskelija suorittaa osan opinnoistaan ulkomailla. Aktiivisimmin vaihtoon lähtevät yliopistoista kuvataiteilijat ja oikeustieteilijät, ammattikorkeakouluista matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opiskelijat.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.