Suomi joutuu maksamaan korvauksia sananvapauden loukkaamisesta toimittajille

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on (EIT) on tuominnut Suomen maksamaan korvauksia Helsingin Sanomien toimittajalle ja päätoimittajalle sananvapauden rajoittamisesta.

Suomi joutuu korvaamaan Helsingin Sanomissa työskennelleelle toimittajalle Susanna Reinbothille sekä päätoimittaja Janne Virkkuselle 29 030 euroa heidän sananvapautensa loukkaamisesta. Lisäksi Suomi joutuu korvaamaan kuluja 8000 euron arvosta.

Päätös liittyy Helsingin Sanomien uutiseen, jossa julkaistiin Esko Ahon kampanja-avustajan nimi käräjäoikeuden tuomiosta kertovassa jutussa. Uutisessa kerrottiin Forssan käräjäoikeudessa vuonna 2002 käydystä oikeudenkäynnistä, jossa käsiteltiin Ilta-Sanomien julkaisemaa juttua avustajan rakkaussuhteesta.

Vantaan käräjäoikeus sekä myöhemmin Helsingin hovioikeus tuomitsivat vuonna 2005 Helsingin Sanomien silloisen toimittajan Susanna Reinbothin sekä silloisen päätoimittajan Janne Virkkusen korvauksiin yksityiselämän loukkaamisesta. Korkein oikeus ei ottanut juttua käsiteltäväkseen.

EIT on jo aiemmin tuominnut Suomen maksamaan Ilta-Sanomille lähes 28 000 euroa korvauksia sananvapauden loukkaamisesta Esko Ahon avustajan rakkaussuhdetta koskeneessa jutussa. EIT:n mukaan rakkaussuhteesta sai kertoa.

(MTV3)

Lue EIT:n päätöstästä

Lue myös:

    Uusimmat