Suomi ja Venäjä kehittävät yhdessä Pietarin kehätietä

Sisä-Venäjälle ja kauemmaksi suuntautuva maantieliikenne aiotaan ohjata Pietarin miljoonakaupungin ohi. Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen ja Pietarin varakuvernööri Valeri I. Malyshev allekirjoittivat tänään aiesopimuksen Pietarin kehätien kehittämisestä vuosina 2000-2003. Tien pituudeksi tulee 130-150 kilometriä.

Pietarin kehätiehanke tukee EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa ja yhteistä Venäjä-strategiaa. Se on myös Suomen ja Venäjän lähialueyhteistyön prioriteettihanke. Aiesopimus allekirjoitettiin liikenneministeri Heinosen Pietarissa eilen ja tänään käymissä neuvotteluissa, joihin osallistuivat myös mm. liikenneministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpela ja VR-Yhtymän pääjohtaja Nenri Kuitunen.

Suomen kannalta tärkein liikennereitti Venäjälle kulkee Moskovaan Pietarin kautta. Pietarin ympärille rakennettavan kehätien on laskettu vähentävän kaupungin keskustan läpikulkuliikennettä jopa 30 000 autolla ja säästävän 180 000 ajotuntia vuodessa.

Neuvotteluissa sovittiin, että Pietarin kehätiehankkeessa yhteistyö keskittyy koulutukseen, teknologian siirtoon, rahoitusanalyysiin ja suunnitteluun. Venäläisten on tarkoitus perehtyä mm. Suomen tiesuunnittelujärjestelmään ja tietuotannon ohjaukseen. Rahoitusanalyysin yhteydessä ollaan yhteistyössä Euroopan Investointipankin (EIP:n) kanssa. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat