Suomi ja Ruotsi selvittävät Silja Operan törmäilyä

Keskiviikkona Pietarissa sattuneen kolaroinnin tutkinnan arvioidaan valmistuvan kolmen kuukauden sisällä.

Suomi ja Ruotsi selvittävät yhteistyössä risteilyalus Silja Operan keskiviikkoista kolarointia Pietarissa. Päävastuu on Ruotsin merenkulkulaitoksen onnettomuustutkintayksiköllä, sillä alus purjehtii Ruotsin lipun alla. Suomesta mukana on tarkkailijan ominaisuudessa oikeusministeriön alaisen onnettomuustutkintakeskuksen erikoistutkija Risto Repo. Venäjä ei ole ainakaan toistaiseksi mukana tutkimuksissa.

Onnettomuuden syiden setviminen vie kuukausia. Alus antaa lähiaikoina meriselityksen, joka sisältää päällikön ja miehistön kertomukset onnettomuudesta. Ruotsin merenkulkulaitoksen onnettomuustutkintayksikön päällikkö Sten Andersson arvioi, että kokonaisuudessaan tutkimukset saadaan loppuun kolmen kuukauden sisällä.

Silja Operan vasen kylki osui Pietarin satamasta merelle johtavassa kanavassa kolmeen rahtialukseen, jotka olivat kiinni laiturissa. Yksi laivan vasemman puolen neljästä pelastusveneestä putosi mereen ja muut vaurioituivat. Itse aluksen vasen kylki naarmuuntui. Myös rahtialuksiin tuli naarmuja.

Silja Operalla oli 477 matkustajaa, joista suurin osa suomalaisia. Alus palasi Helsinkiin torstaina tunnin aikataulusta myöhässä ja jatkoi seuraavalle risteilylleen Viroon lähes aikataulussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat