Suomi ja Puola mittaavat yhdessä Gdanskin fosforipäästöä

Suomi ja Puola ryhtyvät yhdessä selvittämään, vuotaako Gdanskin lannoitetehtaan kipsikasa. Itämeren suojelukomissio Helcomin kokouksessa Helsingissä päätettiin, että suomalaiset ja puolalaiset mittaavat kipsikasan fosforipäästöjä yhdessä mahdollisesti jo ensi viikosta alkaen.

- Selvitetään, mikä todellinen tilanne on. Puolan ja Suomen asiantuntijat lähtevät mahdollisimman pian yhdessä mittaamaan pitoisuuksia. Paraikaa etsimme halukkaita lähtijöitä Puolaan ja mahdollisesti jo juhannuksen jälkeisellä viikolla tai viimeistään seuraavalla viikolla aloitetaan mittaukset, kertoo Suomen Helcom-valtuuskunnan johtaja ympäristöneuvos Eeva-Liisa Poutanen ympäristöministeriöstä.

Jatkotoimista päätetään, kun vuodon suuruus on selvitetty.

- Ensin katsotaan, minkä verran vuotaa ja mistä vuotaa. Puolalaiset ovat sanoneet, että heillä on kyllä valmiudet ja halukkuutta lähteä toimenpiteisiin sen vuodon tukkimiseksi, vakuuttaa Poutanen.

Ensisijaisesti mitataan Gdanskin Fosfory-tehtaan vanhan kipsivuoren päästöjä. Puolalaisten kanssa neuvotellaan vielä siitä, käydäänkö mittauksia tekemässä myös Policen fosforikasalla, jonka epäillään myös vuotavan.

Helcomin heikkous päätösten toteuttamisessa

Itämeren suojelukomissio jatkaa rantavaltioiden kipsikasojen päästöjen selvittämistä. Eeva-Liisa Poutanen ei usko, että muualla kuin Puolassa olisi juuri nyt vuotavia kipsikasoja.

- Tällä hetkellä ei ole tiedossa muita vuotavia kipsikasoja Puolan lisäksi. Liettuassa Lifosan tehtaalla on tehty mittauksia ja todettu, ettei siellä ole vuotoa ainakaan tällä hetkellä.

Helcomia on moitittu toimettomuudesta lannoitetehtaiden kipsikasojen päästöjen tukkimisessa. Poutasen mielestä ainakin tällä kertaa toimiin ryhdyttiin nopeasti.

- Nyt on viety asiaa eteenpäin rakentavassa hengessä ja uskon, että myönteisiä tuloksia saadaan.

Poutasen mielestä Helcomin toiminnassa on myös parantamisen varaa.

- Tehostamisen kohta on maissa, toimeenpanossa. Meillä on paljon hyviä päätöksiä ja toimenpiteitä ja tiedetään, mitä pitäisi tehdä. Toimeenpano on se haaste. Jos sopimusmaat ovat heikkoja, eivätkä edistä asioiden läpivientiä, niin ei sihteeristö ja sopimus sinänsä auta. Maiden täytyy toimia.

Helsingin Sanomat paljasti Gdanskin fosforivuodon lauantaina. Lehden ottamien näytteiden perusteella Gdanskin kipsivuoren fosforipäästö olisi yli 200 tonnia vuodessa. Reilusti enemmän kuin Suomen kaikkien kaupunkien vuotuinen fosforikuorma Itämereen.

Lue myös:

    Uusimmat