Suomi ja Japani sopivat 3G-yhteistyöstä

Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen julkisti tänään Tokiossa yhdessä japanilaisen kollegansa Toranosuke Katayaman kanssa julkilausuman Suomen ja Japanin välisestä yhteistyöstä kolmannen sukupolven matkapuhelinten kehitystyössä. Julkilausuman mukaan valtiot pyrkivät yhteistyössä luomaan parhaat mahdolliset olosuhteet Internet-palvelujen tuomiseksi matkapuhelimiin.

Heinosen mukaan yhteistyö tarkoittaa käytännössä sitä, että maat informoivat toisiaan 3G-teknologiaa koskevista ratkaisuistaan sekä pohtivat yhdessä suhtautumistaan alan kansainvälisiin sopimuksiin. Heinonen ja Katayama korostivat, että yrityksillä on luonnollisesti päävastuu teknologisesta kehitystyöstä. Julkinen sektori voi kuitenkin luoda kehitykselle suotuisan toimintaympäristön.

-Lainsäädännön ohella valtiovalta voi edesauttaa teknologista kehitystä mm. tutkimus- ja kehitysinvestoinneilla sekä tukemalla yritysten verkottumista, Heinonen sanoo.

Avoimuuden asialla Heinonen ja Katayama korostivat standardien avoimuuden tärkeyttä kolmannen sukupolven matkapuhelinten kehitystyössä. Tällä ministerit viittasivat mm. Japanin suurimpaan matkapuhelinoperaattoriin NTT DoCoMoon, jonka huippusuosittu toisen sukupolven i-mode -puhelin perustuu operaattorin omaan suljettuun standardiin.

Heinosen ja Katayaman julkilausuman julkistamista paikan päällä seurannut NTT DoCoMon pääjohtaja Keiji Tachikawa on yhtä mieltä 3G-standardien avoimuuden tärkeydestä.

Heinosen kanssa yhtä aikaa Tokiossa vieraillut Nokian pääjohtaja Jorma Ollila tapasi eilen Tachikawan, ja NTT DoCoMo kertoi liittyvänsä aiemmin tällä viikolla Las Vegasissa julkistettuun laajaan 3G-ohjelmiston kehityshankkeeseen. Ollilan ohella Heinosen delegaatioon kuuluivat myös mm. Soneran Harri Koponen ja Elcoteqin Hannu Bergholm.

Japanilaisviranomaisten ja maan suurimpien teleoperaattorien ohella neuvotteluihin osallistuivat myös mm. Fujitsun ja Matsushitan edustajat.

Japani Suomen läheisin yhteistyökumppani

Heinosen mukaan Japani on Suomen läheisin yhteistyökumppani IT-alalla. Nyt julkistettu julkilausuma on vain yksi osa pitkään jatkunutta yhteistyötä. Esimerkiksi Japanin tietoliikenneasioista vastaava ministeri on vieraillut Suomessa jo kahdesti Heinosen ministeriaikana.

Heinosen mielestä Suomea ja Japania yhdistää samankaltainen filosofia tietoyhteiskunnan ja informaatioteknologian kehittämisessä.

-Suomessa ja Japanissa nähdään julkisen ja yksityisen sektorin työnjako hyvin samalla tavalla, Heinonen toteaa. Katayaman ohella Heinonen tapaa Tokiossa mm. Japanin IT-asioista vastaavan talousministerin Heizo Takenakan.

Huomenna Heinonen puhuu mm. Tokion maineikkaassa Waseda-yliopistossa suomalaisesta tietoyhteiskuntamallista sekä soittaa NTT DoCoMon 3G-verkosta puhelun Soneran hallituksen puheenjohtajalle Tapio Hintikalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat