Suomi, Itävalta ja Portugali patistavat EU:ta parantamaan kilpailukykyä

Suomi, Itävalta ja Portugali kehottavat yhteisessä kirjeessään EU-maita lisäämään ponnistelujaan talousuudistusten toteuttamiseksi. Kirje lähettiin puheenjohtajamaa Kreikan pääministeri Kostas Simitikselle sekä muille EU-maille ja tuleville jäsenille. Allekirjoittajina ovat pääministeri Paavo Lipponen, Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel sekä Portugalin pääministeri José Durao Barroso.

Allekirjoittajat muistuttavat, että EU on vuonna 2000 Lissabonin huippukokouksessa hyväksynyt laajan ohjelman EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi. Uudistuksista on jo ollut hyötyä ja nyt epävarman talouden oloissa olisi ponnisteluja vain lisättävä.

Pääministerit toivovat, että EU:n huippukokous Brysselissä 21. maaliskuuta antaisi uuden sysäyksen uudistuksille. He luottavat, että EU:n tuleva laajentuminen tuo unionille taloudellista hyötyä. Laajentuminen ei saa olla tekosyy Lissabonin ohjelman vesittämiselle, he korostavat.

-Olemme vakuuttuneita siitä, että laajentumiseen mahdollisesti liittyvät vaikeudet, jotka saattavat ilmetä eri jäsenvaltioissa, jäävät merkitykseltään vähäisemmiksi kuin lisääntyneiden investointien ja kaupan kasvun tuoma hyöty, ministerit toteavat.

Kirjeessä palataan ajatukseen työllisyystyöryhmästä, jonka perustamista Lipponen ja Britannian pääministeri Tony Blair esittivät eilen julkistetussa kirjeessään.

-Meidän tulisi antaa alan parhaista asiantuntijoista koostuvalle ryhmälle tehtäväksi laatia käyttöömme rajoitettu määrä keskeisiä toimia, jotka jäsenvaltiot voivat toteuttaa nopeasti, todetaan tämänpäiväisessä kirjeessä.

Työllisyysastetta pitäisi nostaa pidentämällä työuraa ja nostamalla naisten työllisyyttä, allekirjoittajat toteavat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat