Suomi harkitsee luopumista pysyvästä EU-komissaaristaan

Suomi on ehkä luopumassa pysyvästä EU-komissaaristaan.

Suomi saattaa luopua omasta EU-komissaarista, jos unionin pienten maiden äänivallasta EU:n neuvostossa saavutetaan Suomen kannalta hyvä sopimus.
EU-asioiden valtiosihteeri Antti Peltomäki kertoo Helsingin Sanomissa, ettei pysyvä EU-komissaari ole enää Suomelle ehdoton kynnyskysymys EU:n perustuslakia koskevissa neuvotteluissa. Peltomäen mukaan hallitus tarkistaa neuvottelutavoitteitaan lähiviikkoina.

Valtiosihteeri Peltomäki sanoo, että Suomen tavoite on edelleen oman komissaarin säilyttäminen, mutta nykyistä pienempi komissio voidaan joutua hyväksymään osana perustuslakiratkaisua. Jos Suomi menettäisi oman komissaarinsa, se tapahtuisi aikaisintaan vuonna 2009.

Suomen hallitus on aiemmin linjannut, että pysyvän komissaarin paikasta on pidettävä kiinni.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat