Suomi haluaa uusista kohdetorjuntaohjuksista tarjouspyynnöt

Puolustusvoimien materiaalilaitos on lähettänyt valmiusprikaateille hankittavista uusista kohdetorjuntaohjuksista tarjouspyynnöt viidelle valmistajalle. Puolustusvoimilla ei tällaista kevyttä ohjusjärjestelmää ole ennen ollut, ja hankintaan liittyvät normaalin hankintamenettelyn ohella tarkat testit.

-Hankintaan on myönnetty 540 miljoonan markan tilausvaltuus. Koulutuskäyttöön se on tarkoitus ottaa jo vuosina 2002-2003, vahvisti Materiaalilaitoksen johtaja, prikaatikenraali Kalervo Sipi. Valmiusprikaatien ilmasuojaa tehostetaan uudella kevyellä kohdetorjuntaan tarkoitetulla ilmatorjuntajärjestelmällä, jolla pystytään torjumaan alle neljän kilometrin korkeudella lentäviä kohteita. Ohjuksen tulee myös kantaa pitemmälle kuin nykyinen ns. olkapääohjus ja sillä suojataan paitsi liikkuvia joukkoja myös lento- ja laivastotukikohtia sekä valtakunnallisesti tärkeitä kohteita.

-Kevyen kohdetorjunnan ohjusjärjestelmän tulee kuitenkin olla jo olemassa olevaa ranskalaista Crotale-järjestelmää kevyempi ja omata tehtävässään riittävä maastoliikkuvuus, totesi vt. ilmatorjunnan tarkastaja, everstiluutnantti Antti Arpiainen pääesikunnasta.

Kolme yksikköä laitteineen

Tarjouspyynnöt ItO 2005 -järjestelmästä lähtivät viime viikolla venäläiselle Rosvoorouzhenialle Iglasta, amerikkalaiselle Raytheonille Stingeristä ja ranskalaiselle Matra Bae Dynamicsille Matra Mistralista ja sen ampumalaitejärjestelmästä. Edelleen tarjouspyynnön saivat ranskalais-englantilainen yhteenliittymä Shorts Missiles ja CSF Thomson Aspic-ohjuksista, saksalais-ruotsalainen valmistaja STN Atlas ja Bofors Asrad R -järjestelmästä.

Kaikki järjestelmät ovat liikkuvia, joka kuorma-autoon tai telakuorma-autoon tai muuhun ajoneuvoon asennettavissa. Tarjouspyyntö lähti viime viikolla ja uusia ohjusjärjestelmiä on tarkoitus hankkia jokaiselle valmiusprikaatille yksi yksikkö.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat