Suomi arvostelee maataloustukia, aluetuet kunnossa

Suomi on melko tyytyväinen EU:n uusiin aluetukilinjauksiin. EU-komission ehdotusten perusteella Itä-Suomi voisi saada tukea EU:lta nykyisellä tavalla. Suomi uskoo, että maan pohjoisosatkin saisivat tukea nykyiseen malliin, mutta se edellyttäisi erikoisjärjestelyjä. Maataloustuet sen sijaan saavat osakseen arvostelua.

Tällä haavaa ei voida kuitenkaan arvioida tarkasti, mitä komission linjaukset vaikuttavat täsmällisesti eri jäsenmaihin. Suomi haluaa, että esimerkiksi Suomen korkea työttömyys otetaan huomioon.

Maataloustukilinjaukset eivät kelpaa

Suomi on tyytymätön EU:n maataloustukilinjauksiin. Suomen mielestä EU ei ota huomioon sitä, että Suomessa viljapelto ei tuota yhtä paljon kuin etelämpänä.

Suomea huolettaa myös EU-komission ajatus leikata suoraa tukea viljanviljelijöiltä. Komissio korvaisi vain puolet viljan hinnanalennuksen aiheuttamasta tulonmenetyksestä. Suomen kannanoton mukaan komission linjaus tekisi viljan viljelyn Suomessa kannattamattomaksi.

Tulotuille katto

Suomella on osin hyvääkin sanottavaa EU:n maatalouslinjauksista. Suomen mielestä on hyvä, jos suorille tulotuille määrätään katto. Jos yksittäisen tilan saamat korvaukset eivät kasva tietyn summan yli, se voi antaa mahdollisuuden tukea pieniä ja keskisuuria tiloja.

Sen sijaan Suomi ei ole tyytyväinen EU-komission tulotukilinjauksiin. Jos tulotuet muuttuvat komission linjaamiksi, Suomi pelkää, että viljanviljely käy Suomessa kannattamattomaksi.

Liikanen: Suomen tilanne ei ainakaan huonone

EU:n rahakomissaari Erkki Liikasen mielestä Suomen asema rakennerahastojen uudistuksessa ei ainakaan huonone. Uuden, köyhimmille alueille tarkoitetun tuen pariin pääsevät alueet, joiden bruttokansantuote jää alle 75 prosenttia EU:n keskiarvosta, muun muassa Itä-Suomi. Liikasen mukaan Suomen talous on heikentynyt sitten jäsenyysneuvottelujen ja heikkoja alueita löytyykin Suomesta aikaisempaa enemmän.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat