Suomi ajaa suomalaisia EU:n diplomaattikuntaan

EU:n ulkosuhdehallintoa rakennetaan parhaillaan. Suomen tavoitteena on saada mahdollisimman monta suomalaista sekä Brysseliin perustettavaan päämajaan että edustustoihin eri puolille maailmaa.

- Suomi valmistelee jo nyt suomalaisten saantia keskeisille paikoille EU:n ulkosuhdehallinntoon, kertoo ulkoministeri Aleksander Stubb.

EU:n Komission edustustoissa työskentelee tällä hetkellä EU:n ulkopuolisissa maissa noin 1500 henkeä. Ulkopoliittiset edustustot rakennetaan näiden pohjalle. Lisäksi Brysselin päämajaan palkataan noin 1000 ihmistä.

Ulkosuhdehallinnon tehtävänä on vahvistaa EU:n roolia kansainvälisessä politiikassa. Sinne yhdistetään tehtävät, joita nykyisin hoidetaan EU-Komission ulkosuhdeosastolla sekä jäsenmaiden eli neuvoston sihteeristössä. Kun resurssit yhdistetään, EU:n uskotaan pystyvän toimimaan tehokkaammin eimerkiksi kansainvälisissä kriiseissä. Hallintoa johtaa "EU:n ulkoministeri" eli viralliselta nimeltään ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.

Ulkoministeri Stubb korostaa, että uusi hallinto ei kilpaile Suomen oman ulkopoliittisen hallinnon kanssa eikä Suomen suurlähetystöjä ole tarkoitus lakkauttaa. Stubbin mukaan Suomelle pienenä maana on erityisen paljon hyötyä EU:n yhteisestä ulkopolliitisesta hallinnosta: sen kautta esimerkiksi saadaan tietoa maista, joihin Suomi ei itse pysty lähettämään diplomaatteja. Ulkomailla matkustaville kansalaisille EU:n lähetystöverkosto voi puolestaan tarjota apua hätätilanteissa.

EU:n uusi ulkosuhdehallinto aloittaa toimintansa aikaisintaan vuonna 2009. Ehtona on, että kaikki EU-maat vahvistavat eli ratifioivat EU:ta uudistavan Lissabonin sopimuksen. Myös se, miten ulkosuhdehallinto rajoitetaan, on auki.

Lue myös:

    Uusimmat