Mainos

Suomesta paljastui valefarmaseutteja

Suomesta on paljastunut kaksi farmaseuttina toiminutta ihmistä, joilla ei ollut farmaseutin tutkintoa, eikä laillistusta farmaseutiksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Apteekkarilehti.

Luvatta työskennelleet farmaseutit löytyivät lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean selvityksessä. Kumpaakaan ei ole kirjattu Valviran ylläpitämään terveydenhuollon ammattihenkilörekisteriin. Molemmat henkilöt ovat suorittaneet kotimaassa farmasian opintoja, mutta ne ovat yhä kesken.

Fimean selvityksessä paljastui, että kummallakin heistä oli voimassa oleva työsuhde apteekkiin, mutta molemmat ovat olleet viime aikoina vanhempainvapaalla tai opintovapaalla.

Fimean vaatimissa lisäselvityksissä ei ole tullut esille, että luvattomien farmaseuttien työstä olisi aiheutunut lääketurvallisuusriskiä asiakkaille.

Fimean mukaan apteekit on jatkossa velvoitettu tarkistamaan henkilökuntansa pätevyydet aina rekrytointitilanteessa Valviran ylläpitämästä terveydenhuollon ammattihenkilöiden Terhikki-keskusrekisteristä.

Fimea aikoo jatkossa myös valvoa tarkemmin farmaseuttisen henkilökunnan rekrytoinnissa.

Molemmista esille tulleista tapauksista on käynnissä poliisitutkinta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.