Suomesta löytyi viime vuonna satoja seteliväärennöksiä

Suomessa liikkuvasta setelistöstä löytyi vuonna 2009 yli 850 väärennettyä euroseteliä.

Suomen Pankin mukaan määrä kasvoi noin 150 setelin verran edellisvuoteen verrattuna. Väärennösten määrä on kasvanut vuodesta 2006 lähtien.

Vuonna 2005 löydettiin lähes yhtä monta väärennöstä kuin viime vuonna.

Viime vuoden löydöistä suurin osa noin puolet oli 50 euron seteleitä. Seuraavaksi yleisimpiä olivat 20 euron ja 100 euron väärennökset.

Setelin aitouden voi tarkastaa esimerkiksi tunnustelemalla setelin painatusta sekä katsomalla seteliä ja kallistelemalla sitä. Epäilyttävää seteliä kannattaa myös verrata aidoksi tiedettyyn.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat