Suomesta etsitään nyt astronautteja

Euroopan avaruusjärjestö ESA etsii Suomesta astronautteja.

ESA hakee neljää uutta avaruuslentäjää ja aiemmista hakukerroista poiketen haku on avoin kaikille järjestön jäsenmaiden kansalaisille.

Euroopalla ei ole tällä hetkellä omaa avaruusalusta ja Eurooppa onkin riippuvainen amerikkalaisten ja venäläisten aluksista, joilla saadaan ihmisiä avaruuteen.

Kauppalehti.fi kertoo, että vahvimmilla haussa ovat lentäjät, mutta muillakin on mahdollisuuksia. Haun ensisijaisina kohteina ovat kahdestakymmenestäseitsemästä kolmekymmentäseitsemään -vuotiaat henkilöt, joilla on yliopiston päättötutkinto esimerkiksi fysiikasta, biologiasta tai lääketieteestä.

Avaruusjärjestön mukaan naisilla on haussa myös hyvät mahdollisuudet.

Alaa opiskellaan neljä vuotta Saksassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat