Suomessa tulvat ovat aikaistuneet – tulvien ja ilmastonmuutoksen yhteys todistettiin

Tulvat ovat aikaistuneet Suomessa ja Ruotsissa 2:09

Ilmastonmuutos on muuttanut tulvien ajankohtaa Euroopassa. Tulvat ovat aikaistuneet esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. Sen sijaan monessa muussa Euroopan maassa tulvahuippu on siirtynyt parilla viikolla eteenpäin viime vuosikymmenien aikana. Tänään julkistetussa tutkimuksessa ja ilmastonmuutoksen yhteys on nyt pystytty osoittamaan ensimmäistä kertaa Euroopan laajuisesti.

Kevättulvat Suomessa ja Baltiassa ajoittuivat aikaisemmin huhtikuulle, mutta nyt tulvii jo maaliskuussa, koska lumet sulavat entistä aikaisemmin. Luoteis-Euroopassa ja Atlantin rannikolla tulvat ajoittuvat yleensä talveen, mutta viime vuosikymmeninä tulvakausi on siirtynyt parilla viikolla eteenpäin.

Tänään Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan syynä tulva-aikojen muuttumiseen on ilmastonmuutos. Se on nyt pystytty osoittamaan ensimmäistä kertaa.

– Wienin teknillisen yliopiston johdolla kerättiin yhteen paikkaan 38 maan vedenkorkeus- ja virtaama-aineistoa ja tätä analysoimalla nämä tulokset saatiin, kertoo yksi tutkimuksen tekijöistä, hydrologi Jarkko Koskela Suomen ympäristökeskuksesta.

Varautuminen helpottuu, kun ajankohta tiedetään

Tutkimuksessa yhdistettiin yli 4 000 hydrologisen havaintoaseman aineistot eri puolilta Eurooppaa vuosilta 1960-2010.

Tulvat vaikuttavat ihmisiin enemmän kuin mitkään muut luonnon katastrofit. YK:n arvion mukaan tulvat aiheuttavat vuosittain noin 88 miljardin euron vahingot. Nyt kun tiedetään tulvien ajankohdan muuttuneen, niihin voidaan myös varautua paremmin.

– Tulvien ajankohdalla on merkitystä moneenkin tekijään yhteiskunnassa. Esimerkiksi maanviljely: monilla alueilla voidaan viljellä vasta kun tulvat on ohi. Järvien säännöstely Suomessa puolestaan on vahvasti sidoksissa tulvien ajankohtiin, selittää Koskela.

Itävallassa tulvat liittyvät yleensä kesän rankkasateisiin.

Itävallassa tulvii yleensä kesäisin

Se, että tulvat ajoittuvat eri aikaan eri puolilla Eurooppaa, johtuu siitä, että tulvien aiheuttajat ovat erilaisia eri alueilla. Meillä tulvat liittyvät lumien sulamiseen, mutta muualla esimerkiksi sateisiin.

– Vuoden suurimmat tulvat esimerkiksi Itävallassa sattuvat aina kesällä kovien rankkasateiden jälkeen. Muutokset rankkasateissa näkyvät myös tulvissa, huomauttaa Koskela.

Kun ilmastonmuutos etenee, se saattaa tuoda uusia muutoksia tulviin. Esimerkiksi Suomessa lisääntyvät talvisateet saattavat tuottaa talvitulvia. Äärimmäisten sääilmiöiden yleistyminen taas voi synnyttää rankkasadetulvia kesäisin.

 

Lue myös:

    Uusimmat