Suomessa tehtiin syöpätutkimuksen läpimurto

Suomalaistutkijoiden tekemä proteiinilöytö saattaa mullistaa syövän hoidon.

Suomalainen tutkimusryhmä on tunnistanut uuden proteiinin, jolla näyttää olevan tärkeä merkitys syövän synnyssä ja kasvussa. Proteiini on osallisena tapahtumaketjussa, jossa normaalit solut muuntuvat syöpäsoluiksi.

Akatemiatutkija Jukka Westermarckin tutkimusryhmän läpimurroksi luonnehditut tutkimustulokset on julkaistu alan arvostetuimmassa CELL-julkaisusarjassa.

Westermarckin mukaan uuden proteiinin toiminnan estämisestä voisi tulla uusi mahdollisuus syöpätautien hoitoon. Koska kyseistä proteiinia ei ole ihmisen normaaleissa kudoksissa, sen estämiseen kehitetyllä lääkkeellä olisi todennäköisesti vähän sivuvaikutuksia.

Westermarck uskoo myös, että uuden proteiinin solun kasvua säätelevää vaikutusta voitaisiin mahdollisesti hyödyntää myös esimerkiksi kantasolujen uusiutumisessa.

Tutkimuksen mukaan ihmisen normaali kudos ei tuota nyt tunnistettua uutta proteiinia, mutta sen tuotanto on usein selkeästi lisääntynyt syöpäkudoksessa.

Westermarckin tutkimusryhmä toimii sekä Tampereen että Turun yliopistoissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat