Suomessa tehdään henkirikos joka kolmantena päivänä

Suomessa on kuollut henkirikoksen uhrina reilut 1 650 henkilöä koko 2000-luvun aikana.

Asiantuntijan mukaan huolestuttavaa on se, että Suomessa tehdään suhteellisesti reilusti enemmän henkirikoksia kuin muissa Pohjoismaissa, joita voidaan pitää vertailukelpoisina yhteiskuntina.

– Väkilukuun suhteutettuna Suomessa tehdään kaksinkertainen määrä henkirikoksia verrattuna muihin Pohjoismaihin, tutkimusjohtaja Janne Kivivuori kertoo Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta.

Poliisiammattikorkeakoulun MTV3 Uutisten pyynnöstä luovuttamat tilastot ovat koko 2000-luvulta tämän vuoden heinäkuun loppuun asti. Tilastoista käy ilmi, että henkirikoksia tehdään vuosittain keskimäärin reilut 120, eli joka kolmantena päivänä.

Tilastopiikki oli vuonna 2001, jolloin henkirikoksia tehtiin 158. Viime vuonna henkirikoksia tehtiin 91, joka on ensimmäistä kertaa alle sadan 2000-luvulla.

Kivivuoren mukaan valtaosa henkirikoksen tekijöistä sekä uhreista on syrjäytyneitä ja työttömiä miehiä. Taustalla on hyvin usein alkoholi.

– Tyypillisesti henkirikos johtuu syrjäytyneiden ja alkoholisoituneiden miesten konflikteista. Toiseksi yleisin on puolestaan parisuhdesurma. Eli nämä ovat ne kaksi yleisintä konfliktityyppiä, joissa kuolemaan johtava väkivalta tapahtuu, Kivivuori toteaa.

Eniten henkirikosten uhreiksi on joutunut 2000-luvulla Helsingin, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen poliisilaitosalueilla. Kullakin alueella on tehty yhteensä yli sata henkirikosta.

Lue myös:

    Uusimmat