Suomessa syntyi ennätysmäärä vauvoja vuosikausiin

Syntyvyyden kasvu jatkui Suomessa. Tänä vuonna syntyi yli 60 000 vauvaa. Viimeksi samoihin lukuihin päästiin 13 vuotta sitten.

Viime vuonna päästiin jo lähelle 60 000 lapsen haamurajaa, ja nyt se ylitettiin noin sadalla.

Tilastokeskuksen mukaan sekä maahanmuutto että maastamuutto vähentyivät tänä vuonna.

Asiantuntijan mukaan todennäköisin syy muuttoliikkeen pienenemiselle on kansainvälinen taantuma, joka on vähentänyt työtilaisuuksia ulkomailla.

Suomen väkiluku on vuoden lopussa runsaat 5 351 300 henkeä. Siinä on kasvua viime vuoteen 0,5 prosenttia. Väkiluku kuitenkin kasvaa vähemmän kuin viime vuonna, koska maahanmuuttajien määrä on vähentynyt.

Syntyvyyden lisäksi myös kuolleisuus on kasvussa. Kuolleiden määräksi arvioidaan tänä vuonna lähes 50 000, mikä on korkein luku kuuteentoista vuoteen. Kuolleisuuden kasvu on luonnollinen ilmiö, jonka taustalla on väestön ikääntyminen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat