Suomessa jo yli 11 000 valkoposkihanhea

Valkoposkihanhien syksyinen kokonaismäärä on ensimmäistä kertaa laskettu koko Suomen alueelta.

Hanhien lukumääräksi saatiin 11 600 yksilöä. Niistä valtaosa eli 7 700 laskettiin pääkaupunkiseudulta. Eniten hanhia oli Helsingin Viikissä 4 200 yksilöä ja Espoon Laajalahdella 2 540 yksilöä. Kanta kasvoi pääkaupunkiseudulla 30 prosenttia edellisvuodesta.

Suuria määriä valkoposkihanhia kerääntyy myös Turun seudulle. Siellä laskettiin 2400 lintua. Porvoon ympäristössä majailee 600 yksilöä ja Kristiinankaupungissa 410. Lintu on alkanut levittäytyä myös sisämaahan. Esimerkiksi Lahden Vesijärvellä, Päijänteellä ja Oulujärvellä pesii valkoposkia.

- Kannan kasvu on oikeastaan hidastunut pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa se on kasvamaan päin. Tilaahan on: koko rannikkoalue sopii pesimäalueeksi, samoin järvien selkäalueet, kertoo vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskuksesta.

Kannan kasvu jatkunee lähivuosina

Vuonna 1995 pesiviä valkoposkihanhipareja oli 32 ja tänä vuonna jo yli 2 000. Kannan ennustetaan kasvavan myös lähivuosina.

- Tällä hetkellä ei ole mitään estettä, etteikö kanta kasvaisi vielä pitkään, arvelee Markku Mikkola-Roos.

Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa Etelä-Suomen viljelyalueilla lepäilee ja ruokailee kotimaisten valkoposkihanhien lisäksi Venäjän arktisilla alueilla pesiviä valkoposkia.

Valkoposkihanhi on rauhoitettu laji, joka alkoi pesiä Itämeren alueella 1970-luvun alussa. Suomen pesimäkanta on saanut alkunsa eläintarhasta vapautetuista linnuista.

Vaikka valkoposkihanhikanta on kasvanut nopeasti, lintu on edelleen rauhoitettu. Rauhoitusaseman muuttaminen vaatisi koko EU:n laajuisen päätöksen. Jos kanta edelleen kasvaa nopeasti, EU:ssa joudutaan keskustelemaan siitä, pitäisikö valkoposkihanhien metsästys sallia.

Lue myös:

    Uusimmat