Mainos

Suomessa ei odoteta kuin hölmöläiset: Iskusta noustaisiin tunnissa

Suomea ei saataisi pysyvästi polvilleen, jos maan energiahuoltoon tehtäisiin strateginen isku, sanoo sotilasprofessori Mika Hyytiäinen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Ylen MOT-ohjelma kertoo illalla arvioista, jonka mukaan Suomi saataisiin jopa 15 minuutissa polvilleen, jos vihollinen esimerkiksi ohjusiskulla laittaisi Helsingin seudun energiahuollon sekaisin.

Hyytiäisen mukaan Suomi on varautunut sähkönjakeluhäiriöihin hyvin. Jos Suomi saataisiin 15 minuutissa polvilleen, maa nousisi professorin mukaan tunnissa ylös.

– Sähköverkko on silmukoitu, koska häiriöitä tapahtuu koko ajan. Jos joku väittää, että me odotetaan täällä kuin hölmöläiset, se ei pidä paikkaansa.

Hyytiäinen huomauttaa, etteivät kaikki arjen asiat ole kriisimielessä oleellisia.

– Tuskin yhteiskunta kaatuu, jos ihminen ei pääse kahteen tuntiin Facebookiin.

Hyytiäinen muistuttaa, ettei strategiseen iskuun varautuminen ole Suomessa uutta.

– Melkein 1950-luvulta lähtien uhkakuva on ollut yllätyshyökkäys. Strategista iskua on terminä käytetty 1990-luvun lopulta lähtien, sitä ennen se oli kaappauksen omainen hyökkäys.

(MTV3–STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.