Suomessa ei lintuinfluenssaa

Eela mukaan Suomessa ei ole todettu lintuinfluenssaa. Siipikarjan lisäksi keskus seuraa myös luonnonlintuja sekä lemmikkejä.

Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuskeskus (Eela) on vahvistanut, ettei lintuinfluenssaa ole todettu suomalaisessa siipikarjassa.

Laitoksessa tutkituista noin 1600:sta siipikarjanäytteestä ei löytynyt influenssaviruksen vasta-aineita eikä -virusta vuosina 2002-2003, jolloin taudin esiintymistä tutkittiin. Vastaavaa tutkimusta tehtiin muissakin EU:n jäsenvaltioissa.

Suomessa tutkittuja näytteitä oli otettu broilerikasvattamoista, munintakanaloista ja kalkkunatiloilta. Näitä näytteitä oli yli 180 kappaletta. Influenssaviruksen esiintymistä tutkittiin myös rengastajien luonnonlinnuista ottamista näytteistä, joita oli yli 400.

Suomeen tuodusta siipikarjasta ja lemmikkilinnuista otettuja näytteitä oli yli 1500. Influenssavirusvasta-aineita ja -virusta ei löydetty siipikarjasta eikä luonnonlinnuista otetuista näytteistä, Eela tiedotti.

EU:n jäsenvaltioissa tehdyissä tutkimuksissa selvitettiin lintuinfluenssaviruksen H5 ja H7 alatyyppien esiintymistä siipikarjoissa ja luonnonvaraisissa linnuissa. Kartoitustutkimusten lisäksi Eela kertoi tutkivansa jatkuvasti näytteitä lintuinfluenssaviruksen varalta, jos epäillään tätä tautia tai muita samankaltaisia oireita aiheuttavaa tautia, esimerkiksi siipikarjoissa esiintyvää Newcastlen tautia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat