Suomenlahden haverista rikostutkinta

Suomenlahdella sunnuntaina sattunutta haveria selvitetään myös rikostutkinnassa. Tutkintanimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kertoi Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön tutkinnanjohtaja Jan Sundell maanantaina.

Suomalainen kalastusalus upposi Porkkalan ja Naissaaren välisellä merialueella, kun se törmäsi Bahaman lipun alla purjehtivaan rahtilaivaan. Kalastusaluksen nelihenkinen virolaismiehistö onnistuttiin pelastamaan.

Sundellin mukaan rikostutkinta koskee tässä vaiheessa yhtä lailla kummankin aluksen miehistöä. Haverin syyksi epäillään etenkin sitä, että tähystystä ei tehty asianmukaisesti.

Uponnut kalastusalus paikannettiin merenpohjasta maanantaina. Hylky makaa noin 70 metrin syvyydessä.

Vaikka bahamalaisalus sai jo luvan lähteä Suomenlahdelta, sen miehistöä pystytään Sundellin mukaan kuulemaan myöhemmin haverin selvittämiseksi.

(MTV3 - STT)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat