Suomenlahden happitilanne melko hyvä

Suomenlahden pohjien happitilanne on talven myrskyjen jäljiltä melko hyvä, selviää Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) merikeskuksen tutkimustuloksista.

Loppusyksyn ja talven kovat myrskyt ovat sekoittaneet Suomenlahden vesikerrokset lukuun ottamatta aivan rannan läheisiä osia. Vaikka fosforia oli kohtalaisen vähän ja typpeä melko paljon, ei ravinnepitoisuuksia voida pitää poikkeuksellisen korkeina.

Tämänhetkisen ravinnetilanteen perusteella on Suomenlahdelle odotettavissa voimakas kevätkukinta.

Itäisellä Suomenlahdella, Venäjän puolella, fosfaattipitoisuudet olivat matalat.

Pohjanlahdella happitilanne oli tyypillisen hyvä. Pohjanlahdella ja varsinaisella Itämerellä ravinnepitoisuudet olivat keskimääräisellä tasolla verrattuna viime vuosiin.

Perämerellä nitraattipitoisuudet pintavedessä olivat pienentyneet hiukan, fosfaatti edelleen lähellä määritysrajaa. Selkämerellä ravinnepitoisuudet olivat lähes edellisvuoden kaltaisia.

Kampamaneetteja Suomenlahdella enemmän kuin vuosi sitten

Arandan juuri päättyneellä talvimatkalla havaittiin kampamaneettien määrän nousseen Suomenlahdella 70 prosenttia viime talven määriin verrattuna, mutta lajikoostumusta ei vielä tiedetä. Sen sijaan muilla merialueilla kampamaneetit eivät ole runsastuneet.

Itämeren maneetit eivät ehkä olekaan pelättyä lajia

Amerikan kampamaneetti

Itämeren kampamaneettilajisto on arvioitava uudestaan. Parina viime vuotena merestä löydetyt kampamaneetit on aiemmilla tunnistusmenetelmillä määritetty amerikankampamaneeteiksi ja pikkumaneeteiksi. Juuri valmistuneissa uusissa geneettisissä analyyseissä kaikki syksyn 2008 näytteistä löytyneet kampamaneetit on kuitenkin tunnistettu arktisiksi kampamaneeteiksi.

Arktiset maneetit eivät kasva yhtä suuriksi kuin amerikankampamaneetit.

Juuri päättyneen Arandan talvimatkan näytteet kaikilta seuranta-asemilta tullaan nyt analysoimaan uusin geneettisin menetelmin.

Tutkimusalus Aranda selvitti neljän viikon pituisella seurantamatkallaan Suomenlahden, Pohjanlahden sekä varsinaisen Itämeren suola-, happi- ja ravinnepitoisuuksia. Tutkimustulokset julkistettiin tänään SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen tiedotustilaisuudessa.

SYKE ja Ilmatieteen laitos toteuttivat ensi kertaa tutkimusmatkan yhteistyössä. Matka oli osa Itämeren suojelukomission koordinoimaa Itämeren seurantaohjelmaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat