Suomenlahdella kymmeniä laivoja jumissa - venäläismurtajat auttavat ensin öljyaluksia

Rankka talvi näkyy vaikeana jäätilanteena merillä - myös itäisellä Suomenlahdella. MTV3:n uutisten kuvausryhmä teki laivamatkan Helsingistä Pietarin edustalle ja näki matkalla kymmeniä jäihin juuttuneita aluksia, joita venäläiset murtajat eivät ehdi auttamaan.

Alus lähti yöllä Vuosaaresta, ja aluksi jäätilanne oli hyvä. Mutta matkan jatkuessa tilanne muuttui: itäisen Suomenlahden vaikeassa jäätilanteessa on kertynyt laivasumia, joissa on jopa 30 alusta.

- Tämä talvi on ollut tosi hankala. Edellinen talvi oli vaikea, mutta tämä vielä hankalampi, kertoo M/S Ailan päällikkö Ulf Engholm.

Alusten moottorit joutuvat työskentelemään erittäin kovalla teholla.

- Varsinkin jäätilanne vaikuttaa siihen, että ajetaan jopa 95 prosentin teholla, että päästään läpi, konepäällikkö Jouko Ruohomäki sanoo.

Onnistunut ajo jäissä vaatii hyvältäkin alukselta paljon. Tarvitaan hyvää tuuria sekä aukkoja, joista pystytään ajaa.

Venäläisillä on liikkeellä lukuisia jäänmurtajia, mutta ne auttavat ensi kädessä öljyaluksia.

- Onhan täällä (merellä) murtokalustoa, mutta mihin sitä käytetään, niin öljy on sitten muita tärkeämpi asia, Engholm sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat