Suomen verotus teollisuusmaiden kolmas

Suomen veroaste oli OECD:n alustavien tietojen perusteella teollisuusmaiden kolmanneksi korkein.

Verokarhu

Suomen veroaste nousi OECD:n verotilaston mukaan viime vuonna 0,3 prosenttiyksikköä ja kohosi 46,5 prosenttiin. Tänään julkaistussa selvityksessä Suomea enemmän veroja kerättiin kokonaistuotannon arvoon suhteutettuna viime vuonna vain Ruotsissa ja Tanskassa.

OECD-maiden keskimääräinen veroaste oli noin 10 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin Suomessa. Euroopan unionin veroastekin oli keskimäärin noin 5 prosenttiyksikköä Suomen veroastetta alhaisempi. Lamasta huolimatta Suomen veroaste kohosi 90-luvulla kuitenkin hitaammin kuin useissa muissa unionin jäsenmaissa.
Verojen osuus bruttokansantuotteesta oli OECD:n keräämien tietojen mukaan viime vuonna Suomea korkeampi vain Ruotsissa ja Tanskassa. Ruotsin veroaste nousi OECD:n tuoreessa tilastossa viime vuonna 52,1 prosenttiin ja Tanskan 50,6 prosenttiin. Norjan veroaste laski viime vuonna 41,8 prosenttiin.

Verotulot kasvoivat OECD:n mukaan useimmissa teollisuusmaissa 90-luvun loppupuolella. Voimakkainta

kasvu oli vuosina 1996 ja 1997. Syynä ei ollut niinkään verotuksen tietoinen kiristäminen kuin talouskasvun nopeutuminen, joka kasvatti samalla myös valtioiden verotuloja. Yhdysvaltain veroaste nousi toissa vuonna, siis vuonna 1998, 28,9 prosenttiin. Se oli 1,9 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosikymmentä aiemmin vuonna 1989. Japanin veroaste oli viime vuonna ennakkotietojen mukaan 27,7 prosenttia eli 3 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin 80-luvun lopussa.

Veroaste nousi 90-luvulla 2,2 prosenttiyksikköä

Verotus kiristyi OECD-maissa koko 90-luvulla keskimäärin 2,2 prosenttiyksikköä. Vuoden 1989 keskimäärin 34,9 prosentista niiden veroaste nousi vuonna 1998 keskimäärin 37 prosenttiin. Viidentoista EU-maan veroaste nousi samaan aikaan 39 prosentista 41,3 prosenttiin eli 2,3 prosenttiyksikköä.

Viime vuoden keskiarvoa ei vielä voi laskea, koska tietoja kaikista teollisuusmaista ei ole käytettävissä. Ranskan veroaste nousi OECD:n mukaan viime vuonna 46 prosenttiin, Italian 43 prosenttiin ja Saksan veroaste 37,7 prosenttiin. Britannian veroaste laski 36,6 prosenttiin. Itävallan veroaste oli viime vuonna 44,3 prosenttia, Belgian 45,4 prosenttia ja Irlannin 31,9 prosenttia. Suomen veroaste nousi vuosikymmenessä 3,9 prosenttiyksikköä eli selvästi keskimääräistä nopeammin. Tämä johtui pääosin 90-luvun alun suuresta lamasta. Vuonna 1989 veroaste oli 42,6 prosenttia.

Suomen veroaste oli silloin OECD-maiden viidenneksi korkein. Verotus kiristyi 90-luvulla useissa maissa enemmän kuin Suomessa. Italian veroaste nousi vuosikymmenessä 5,2 prosenttiyksikköä, Portugalin 5,1 prosenttiyksikköä, Sveitsin 4 prosenttiyksikköä ja Saksan veroaste 4,4 prosenttiyksikköä.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat