Suomen vanhin tavaratalo täyttää 150 vuotta

Suomen vanhin tavaratalo Stockmann juhlii tässä kuussa 150-vuotissyntymäpäiviään.

Saksalaisen maahanmuuttajan 1800-luvulla Suomeen perustamasta lasiputiikista on 150:ssä vuodessa kehkeytynyt paitsi Euroopankin mittakaavassa laaja ostoskeskus, myös Helsingin keskeinen maamerkki.

Saksalainen kirjanpitäjä Heinrich Franz Georg Stockmann ryhtyi Nuutajärven lasipuodin pitäjäksi vuonna 1862. Liikeidea kuitenkin ontui, ihmisille piti myydä muutakin kuin lasia - oikeastaan valikoiman piti olla rajaton. Syntyi Suomen ensimmäinen tavaratalo.

Koko korttelin kokoinen tavaratalo alkoi nousta keskelle Helsinkiä 1920-luvulla. Hanke oli valtava ja riskialtis. Rakennusprojektin aikana maailmantaloutta horjutti muun muassa New Yorkin pörssin romahtaminen.

Kekseliäs kauppias poimi asiakkailta kuitenkin taalat taskuunsa mitä moninaisimmilla palveluilla. Jopa Neuvostoliiton diplomaateista löytyi oma postimyyntiasiakaskuntansa.

- Sinne toimitettiinihan kaikkea maidosta kommunistijohtajien hautajaisseppeleisiin ja kaikkea siltä väliltä, toteaa Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä.

(MTV3)

Katso Nina Rahkolan juttu (Seitsemän uutiset 9.2.2012)

Lue myös:

    Uusimmat