Suomen väestörekisterijärjestelmä maailman huippua

Suomalainen väestörekisterijärjestelmä saa kehuja ulkomailta. Järjestelmästä ovat kiinnostuneita esimerkiksi monet Euroopan maat.

Edustajat eri maista ovat käyneet Suomessa ottamassa oppia henkilötunnuksen ja väestörekisterin käytöstä. Koko väestöä koskeva henkilötunnus on harvinaisuus koko maailmassa. Vastaavaa käytäntöä ei ole Pohjoismaiden ulkopuolella. Viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila Väestörekisterikeskuksesta kertoo, että muun muassa monet Euroopan maat ovat erittäin kiinnostuneita Suomen järjestelmästä.

-Täällä on käynyt delegaatioita tutustumassa paitsi henkilötunnukseen ja väestörekisterijärjestelmään niin myös sähköiseen henkilötunnukseen, Lauttamus-Kauppila kertoo.

Lauttamus-Kauppilan mukaan Suomi on edelläkävijämaa myös sähköisen henkilötunnuksen kehittämisessä. Kun Internet-aikakautena asiointi siirtyy yhä enemmän verkkoon, sähköisen tunnistuksen merkitys korostuu koko ajan.

Monissa maissa henkilötunnusta on yritetty kehittää, mutta hanke on vastatuulessa kansalaisten vastustuksen vuoksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat