Mainos

Suomen vaatima talouskurin kiristys vastatuulessa EU:ssa

Suomen hallituksen peräänkuuluttamat automaattiset rangaistukset EU:n taloussääntöjä rikkoville maille ovat vastatuulessa unionissa.

Suomi on halunnut, että rangaistukset esimerkiksi budjettivajerajan rikkomisesta lankeaisivat automaattisesti ilman poliittista harkintaa. Tällä tavoin Suomen hallitus on halunnut varmistaa, että suuret jäsenmaat eivät vaikutusvaltansa avulla pääse luikertelemaan eroon sanktioista.

EU-maat keskustelivat talouskurin tiukentamisesta eilen illalla EU-presidentti Herman Van Rompuyn johtaman työryhmän kokouksessa Brysselissä. Kokouksen jälkeen näytti siltä, että Suomen tavoite automaattisista sanktioista ei toteudu, vaan rangaistukset edellyttävät jäsenmaiden päätöstä.

Erityisesti Ranska vastusti automaattisia sanktioita.

- Meidän mielestämme poliittisen vallan ja poliittisen harkinnan pitää pysyä mukana pelissä, Ranskan valtiovarainministeri Christine Lagarde sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

EU-maiden johtajien on määrä päättää talouskurin tiukennuksista Van Rompuyn työryhmän työn pohjalta lokakuun lopussa.

Huomenna EU-komissio puolestaan antaa oman esityksensä talouskurin kiristämiseksi.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.