Suomen ulkopoliittinen johto tiukensi Irak-linjaansa

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Tapani Vaahtorannan mukaan Suomen ulkopoliittinen johto on tiukentanut Irak-linjaansa.

Vaahtorannan mielestä syynä on Irakin kriisin viime päivien muutokset. Pahin vaihtoehto voi toteutua eli YK:ssä ei saada aikaan päätöslauselmaa ja siitä huolimatta Yhdysvallat hyökkää Irakiin.

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan Suomen linja Irakiin kriisiin ei ole muuttunut. Ulkopolitiikan asiantuntija on kuitenkin lukenut tarkkaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan eilisen kannanoton Irakin tilanteesta.

Suomi on terävöittänyt ja tiukentanut näkemystään. - Korostetaan, että kaikkien maiden täytyy toimia YK:n puitteissa. Tämä on selvä viittaus Yhdysvaltoihin kun USA sanoi, että irakin on noudattetava YK:n päätöslauselmia. Nyt Suomi sanoo, että sama koskee myös Yhdysvaltoja, johtaja Tapani Vaahtoranta Ulkopoliittisesta instituutista kertoo.

Toinen tarkennus liittyy viittaukseen että asetarkastajat tarvitsevat lisää aikaa ja resursseja. Tämä oli esillä jo viime kuussa kun EU-maat pusersivat yhteisen Irak-kannan ylimääräisessä huippukokouksessa.

Hallitus ja presidentti korostavat myös kahteen kertaan, että mahdollisella hyökkäyksellä Irakiin täytyy olla YK:n valtuutus eli ilman valtuutusta sotilaallinen voimankäyttö ei ole hyväksyttävää.

Vaahtoranta epäilee, että ulkopoliittinen johto on joutunut reagoimaan viime päivien muutoksiin Irakin kriisissä. Huonoin vaihtoehto on se, että päätöslauselmaa ei saada aikaan ja siitä huolimatta USA hyökkää.

- Minusta tämä eilinen kannanotto täytyy lukea niin, että Suomi ei voi tukea ja hyväksyä sen tyyppistä hyökkäystä. Tämä asia tehtiin eilen aika selväksi, Vaahtoranta kertoo.

Tutkija näkee kytköksen myös kuumaan Irak-väittelyyn vaalien alla. - Tottakai sitä voidaan lukea myös niin, että se on hallituksen vastaus opposition kritiikkiin.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 08.03.2003)

Lue myös:

    Uusimmat