Suomen tuotantokasvu OECD-kärkeä

Suomen bruttokansantuote oli viime vuoden kolmannella neljänneksellä 20,1 prosenttia suurempi kuin vuonna 1995, ilmenee OECD:n tammikuun Main economic indicators -julkaisusta. Suomen kokonaistuotannon määrä kasvoi siten eniten vanhoista teollisuusmaista.

Suomea enemmän OECD:n vertailemista maista kasvoi tänä aikana vain Meksiko, jonka kokonaistuotannon määrä nousi 23,8 prosenttia suuremmaksi kuin vuonna 1995. Yhdysvaltain kokonaistuotanto kasvoi samaan aikaan 18,1 prosenttia ja Australian 18,7 prosenttia. Euroopan Unionin 15 jäsenmaan kokonaistuotanto kasvoi bruttokansantuotteen määräindeksin mukaan 90-luvun lopulla 9,5 prosenttia.

Ranskan bruttokansantuote kasvoi 10,1 prosenttia, Saksan 5,9 prosenttia ja Italian 5,5 prosenttia. Suurista talousmahdeista hitainta kasvu oli Japanissa. Japanin kokonaistuotannon määrä oli viime vuoden kolmannella neljänneksellä vain 4,5 prosenttia suurempi kuin vuonna 1995. Sveitsin kokonaistuotannon määrä kasvoi vuodesta 1995 viime vuoden lopulle 5,8 prosenttia. Kanadan bruttokansantuote kasvoi viime vuosikymmenen loppupuolella 13,6 prosenttia, Britannian 10,9 prosenttia, Hollannin 15,3 prosenttia ja Espanjan 15,1 prosenttia. Ruotsin kokonaistuotannon määrä kasvoi vertailujakson aikana 10,9 prosenttia, Tanskan 10,8 prosenttia ja Norjan 14,0 prosenttia.

Kotimaan tuotannon nousu jatkuu

Suomen kokonaistuotannon määrä oli viime vuoden marraskuussa 3,1 prosenttia suurempi kuin vuoden 1998 marraskuussa. Tilastokeskuksen kuukausikuvaajan mukaan marraskuinen tuotannon kasvu oli samantasoista kuin keskimääräinen tammi-marraskuun kasvu.

Tuotannon määrä lisääntyi kansantalouden kaikilla päätoimialoilla. Sen sijaan metalliteollisuudessa tuotanto supistui puoli prosenttia, koska sähköteknisten tuotteiden valmistus väheni.

Puu- ja paperiteollisuustuotanto kasvoi lähes 13 prosenttia. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto lisääntyi 3,4 prosentilla. Rakennusalalla kasvua oli 7,5 prosenttia verrattuna vuoden 1998 marraskuuhun. Liikenteen tuotanto lisääntyi 4,9 prosenttia, maa- ja metsätalouden 4,7 ja kaupan tuotanto 3,1. Muut palvelut ja julkinen toiminta kasvoivat 1,6 prosenttia edellisvuotisesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat