Suomen tiet turhan kalliissa kunnossa

Tiehallinnon pääjohtajan mukaan tieverkkoa joudutaan jatkuvasti parsimaan kunnon korjausten sijaan.

Suomen teiden vuosittaisia korjauskustannuksia saataisiin laskettua, jos perustienpitoon annettaisiin enemmän rahaa. Näin arvioi Tiehallinnon pääjohtaja Jukka Hirvelä.

Hän perustelee arviotaan sillä, että nykyään osaa teistä joudutaan paikkailemaan usein, koska varoja kunnolliseen kertaremonttiin ei välttämättä löydy. Hirvelän mukaan Tiehallinto voi pitää nykyrahoituksella tiet suurin piirtein samassa kunnossa kuin tälläkin hetkellä.

"Katonpaikkaaminen" vie jatkuvasti rahaa

Ongelma on kuitenkin se, että teitä ei voida pitää huoltokustannuksien kannalta parhaassa mahdollisessa kunnossa. Syntyy ilmiö, jota Hirvelä kutsuu katonpaikkaukseksi.

Yksi esimerkki paikkailuoperaatioista ovat urien täyttämiset, jolla koko tien päällystämistä voidaan lykätä hieman eteenpäin.

- Paremminkin voisimme teitä hoitaa, ja siihen olisi olemassa mahdollisuudet. Kysymys on rahoituksesta.

Pääjohtaja kertoo, että kymmenessä vuodessa liikenteen määrä teillä on kasvanut 30 prosenttia. Samalla Tiehallinnon rahoitus on laskenut. Hänen mukaansa Suomessa päällystetään noin 3600 kilometriä tietä vuodessa, mutta tarvetta olisi yli 4000 kilometrin päällystämiselle.

Jos tieverkko haluttaisiin tiptop-kuntoon, yleisten teiden korjaamiseen tarvittaisiin arviolta 1,4 miljardia euroa. Hirvelän mukaan vähemmälläkin korjausrahalla saataisiin vähennettyä hoitokustannuksia ja myös parannettua teiden turvallisuutta.

- Uskon, että hallitus kyllä tietää tilanteen.

Hirvelä ei kuitenkaan odota elokuun lopulla käynnistyvästä budjettiriihestä suurta muutosta Tiehallinnon rahoihin, sillä hallituksen pitäisi antaa liikennepoliittinen selonteko vuodenvaihteessa.

- Silloin varmaan syntyy periaatteellistakin keskustelua esimerkiksi tienpidon rahoituksesta.

Aluekeskusten väliset tiet kapeita

Tiehallinto vastaa nykyisten teiden kunnossapidosta ja parantamisesta sekä uusien liikenneväylien rakentamisesta. Vaikka vanhan vaaliminen ja uuden rakentaminen liittyvätkin Hirvelän mukaan yhteen, on Tiehallinnon tärkein tehtävä nykyisten teiden hoitaminen ja niiden kunnossapitäminen. Parantamistöitä tehdään, jos rahaa on jäljellä päätehtävien jälkeen.

Hirvelän mielestä yksi lähitulevaisuuden tärkeimmistä asioista on aluekeskusten välisten tieyhteyksien saattaminen ajan tasalle. Monet vilkkaassa käytössä olevat tiet on rakennettu 1960-70 luvuilla, ja ne ovat mutkaisia ja ennen kaikkea kapeita.

- Ohitukset ovat vaikeita, ja kun niitä kuitenkin lähdetään tekemään, tulee kohtaamisonnettomuuksia.

Tällaisia parannusta kaipaavia tieosuuksia ovat esimerkiksi Lahden ja Kouvolan, Tampereen ja Vaasan sekä Turun ja Porin yhdistävät tiet. Kaikkiaan vastaavia ongelmateitä on Hirvelän mukaan nelisenkymmentä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat