Suomen teollisuus kansainvälistynyt

Teollisuusyritysten arvioidaan investoivan Suomeen tänä vuonna selvästi viimevuotista vähemmän.

Suomalaisten teollisuusyritysten kansainvälistyminen jatkui nopeana viime vuonna. Yritysten ulkomaisten tytäryhtiöiden henkilökunta kasvoi 12 prosenttia, kun taas henkilökunta Suomessa supistui yli kaksi prosenttia.

Teollisuuden etujärjestön TT:n mukaan vuodesta 1999 asti henkilökunnan määrä ulkomailla on kasvanut selvästi nopeammin kuin kotimaassa. Viime vuonna jo kolmannes koko teollisuuden henkilökunnasta oli ulkomailla.

TT:n kyselyn mukaan teollisuusyritykset investoivat tänä vuonna kotimaahan tuntuvasti edellisvuotta vähemmän. Viime vuonna investoinnit Suomeen kasvoivat merkittävästi, joskin vähemmän kuin mitä yritykset keväällä arvioivat.

Supistumisesta huolimatta teollisuuden arvioidaan investoivan Suomeen noin 4,3 miljardia euroa (noin 25,5 miljardia markkaa).

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat