Suomen talouden nousu näkyy jo – OP:n pääekonomisti pohtii vaikutuksia kotitalouksille

Suomen talous kasvaa hitaasti 3:00

Suomen talouden käyrä osoittaa ylöspäin. OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoo, että kotitalouksien suhteen tämä näkyy jo muun muassa työllisyyden lisääntymisenä.

Heiskanen kertoi näkemyksensä Huomenta Suomessa perjantaina.

– Suomen talous on jo nytkähtänyt parempaan suuntaan. Tällä hetkellä mennään kulutuksen ja rakentamisen voimin. Tämän vuoden aikana se paletti alkaa laajentua, eli myös viennissä on parempia merkkejä ja mennään parempaan suuntaan. Myös yritysten investoinnit ovat virkoamassa. Ihan kohtalaisessa kasvussa tämän vuoden aikana mennään, Heiskanen sanoo.

– Korot pysyvät edelleenkin matalalla. Inflaatio ehkä hieman kiihtyy, kun bensan hinta on noussut, mutta säilyy edelleenkin maltillisena.

– Hyvä asia kotitalouksien kannalta on se, että kasvu on jo lisännyt työllisyyttä, ja työpaikkoja syntyy lisää. Tämä kohentaa tunnelmaa myös kotitalouksien osalta.

Kuinka paljon Donald Trump voi vaikuttaa siihen, mihin suuntaan maailmantalous menee? Heiskanen kertoo videolla näkemyksensä Yhdysvaltain uhka- ja riskitekijöistä maailmantaloudelle.

Lue myös:

    Uusimmat