Suomen suurin koruryöstö selvisi - saaliin arvo lähes 3 miljoonaa euroa

Helsingin Malmilla tammikuussa 2011 tehdystä koruliikkeen ryöstöstä on vangittu kolme miestä. Virosta tulleet epäillyt ryöstäjät saivat lähes kolmen miljoonan euron saaliin. Saalis on kateissa.

– Ryöstäjille kelpasi vain kulta. He ovat todennäköisesti sulattaneet kullan ja myyneet eteenpäin, tutkinnanjohtaja Jukka Larkio kertoo MTV3 Uutisille.

Epäillyt tekijät suunnittelivat ryöstöä pitkään ja toteuttivat sen poikkeuksellisella tavalla. Naamioituneet ryöstäjät uhkasivat aseilla Malmin Korupaja Oy:n henkilökuntaa sekä liikkeessä olevia asiakkaita. Heidät pakotettiin maahan kasvot lattiaan päin ja osa heistä sidottiin nippusiteillä.

Ryöstäjät keräsivät kolmen miljoonan euron saaliin muutamassa minuutissa ja he pakenivat takaoven kautta ulkona odottavaan pakoautoon. Ryöstäjät toimivat kultasepänliikkeessä määrätietoisesti ja jokaisella oli omat roolinsa teon toteutuksessa.

Yhteydenpitovälineinä he käyttivät radiopuhelimia, jotta matkapuhelinverkkoon ei jäisi tunnistamistietoja. Teon suunnitelmallisuutta kuvaa se, että kultasepänliikkeen toimintaa oli seurattu ja pakoreitti oli varmistettu etukäteen. Rikoksen tekijät saapuivat Suomeen väärillä henkilötiedoilla hieman ennen ryöstöä.

Rikoksen tekemistä varten tekijät olivat hankkineet yhtenäisen vaatetuksen, kommandopipot, käsiaseet ja nippusiteet.

Esitutkintaa on vaikeuttanut erityisesti se, että ryöstön tekijät olivat suunnitelleet ryöstön tarkasti siten, että he eivät jättäisi rikoksen tekopaikalle, eivätkä käynnistään Suomessa mitään jälkiä.

Viisi epäiltyä

Rikoksesta epäiltynä on viisi henkilöä, joista kolme on vangittuna Helsingin käräjäoikeuden päätöksillä. Kaksi epäiltyä on edelleen kateissa. Heidät on kansainvälisesti etsintäkuulutettu.

MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan heti teon jälkeen yksi miehistä meni laivalla Tallinnaan ja neljä muuta menivät autolla Tornion kautta Ruotsiin. Saalis oli ilmeisesti nelikolla mukana. Tämän jälkeen nelikko jakaantui kahtia ja kaksi miehistä meni laivalla Riikaan ja kaksi miestä laivalla Tallinnaan.

Vangittuina olevat miehet ovat 37-, 38- ja 43-vuotiaita. Kahdella heistä ei ole kansalaisuutta ja kolmas on Viron kansalainen. Miehet asuvat Virossa.

Ryöstösaalis on edelleen kateissa. Poliisi on päättänyt esitutkinnan ja asia siirtyy syyttäjälle. Syytteen nostamisen määräaika on 20. joulukuuta. Miehiä epäillään törkeistä ryöstöistä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat