Suomen suurimmasta koruryöstöstä epäilty vangittiin

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut miehen, jonka epäillään osallistuneen Suomen suurimpaan koruryöstöön, kertoo tutkinnanjohtaja Jukka Larkio.

Vuonna 1965 syntynyt mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä ryöstöstä. Larkio ei kertonut, onko mies tunnustanut kuulusteluissa osallistuneensa ryöstöön.

Kaksi miestä on jo tuomittu käräjäoikeudessa vankeusrangaistuksiin toissavuoden tammikuussa tehdystä ryöstöstä. Toinen miehistä sai kuuden vuoden ja toinen viiden ja puolen vuoden vankeustuomion.

Nyt vangittu mies saatiin kiinni vasta tammikuussa. Toinenkin karussa ollut epäilty on saatu kiinni. Hän on edelleen ulkomailla odottamassa luovutusta Suomeen.

Viisi miestä ryösti Malmin Korupajan kaksi vuotta sitten. Miehet saivat ryöstösaaliiksi koruja noin kolmen miljoonan euron edestä. Saalista ei ole löydetty.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat