Mainos

Suomen sosiaaliturvan pelätään kannustavan väärinkäytöksiin

Suomen nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän pelätään vetävän Suomeen ihmisiä EU:n tulevista, köyhemmistä jäsenmaista. Toisin kuin muissa EU-maissa, Suomessa voi saada etuisuuksia hyvinkin nopeasti, kunhan ainakin aluksi käy töissä, vaikka lyhyenkin aikaa. Väärinkäytökset pyritään ehkäisemään jo ennen kuin uudet jäsenmaat liittyvät EU:hun vuonna 2004.

Suomen järjestelmä on melko poikkeuksellinen. Muissa EU-maissa turva itselle ja perheelle tulee työsuhteen kautta. Suomessa riittää se, että asuu maassa. Muista EU-maista muuttavat ihmiset ovat oikeutettuja sosiaaliturvaamme, mikäli he ovat muuttaneet maahan työpaikan perässä.

Työryhmä miettii parhaillaan, pitäisikö etuuksien saanille asettaa lisäehtoja. Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho pitää tilanteen selvittämistä tärkeänä.

- Emme tietenkään halua suosia sellaista, että tänne tullaan hetkeksi töihin ja sitten tämä henkilö ja hänen perheensä saavat edut myöhemmin. Kyllä tiettyihin aikarajoihin on tarvetta, mutta niitä arvioidaan tämän työn valmistuttua, Perho toteaa.

Työryhmän raportti valmistuu maaliskuussa.

(MTV3)

Katso myös Anne Sjöholmin juttu aiheesta
(Seitsemän uutiset 13.01.2003).

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.