Mainos

Suomen sijoitus ilmastovertailussa parantunut – arvosana silti heikko

Cancúnin ilmastokokouksessa julkaistu vertailu maiden ilmastotoimista sijoittaa Suomen samaan joukkoon Japanin, Tanskan ja Ukrainan kanssa. Vertailussa arvioitiin maiden päästökehitystä, päästötasoa sekä kansallista ja kansainvälistä ilmastopolitiikkaa.

Ympäristöjärjestöt ovat ilahtuneita Suomen sijoituksen kohentumisesta, mutta korostavat, että Suomella on vielä paljon parannettavaa.

Vertailussa Suomi saa arvosanan "poor" sijoittuen samaan luokkaan yhdessä 15 muun valtion kanssa. Saman luokituksen saavat muun muassa Espanja, Italia ja Kreikka. Vertailun kärkeen sijoittuivat Brasilia, Ruotsi ja Norja.

- Suomessa tarvitaan toimenpiteitä erityisesti liikenteen päästöjen vähentämiseksi, uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi ja turpeen tukien poistamiseksi. Päätös ydinvoiman lisärakentamisesta vie Suomessa pohjan uusiutuvien energialähteiden, energiansäästön ja energiatehokkuuden kehittämiseltä, harmittelee Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius.

Suomi heikoilla muissakin vertailuissa

Suomen menestys on ollut heikkoa myös aiemmissa ilmastovertailuissa. Cancúnin ilmastokokouksen alla julkaistu WWF:n ja Ecofysin Climate Policy Tracker paljasti, että Suomi sijoittuu eurooppalaisessa vertailussa ilmastopolitiikan häntäpäähän.

Lisäksi Suomi sijoittui Ernst & Youngin 30 maan maavertailussa kaikkein vähiten houkuttelevaksi maaksi sijoittaa uusiutuviin energialähteisiin.

EU:n sisällä ollaan Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen keskusteltu EU:n 20 prosentin päästövähennystavoitteen nostamisesta 30 prosenttiin. Euroopan parlamentti otti hiljattain kannan 30 prosentin päästövähennystavoitteen puolesta. Suomi on kuitenkin yhdessä muutamien Itä-Euroopan maiden kanssa vastustanut tiukempaa päästövähennystavoitetta.

Climate change Performance Indeksi (CCPI) listaa 57 eri maan päästöt, jotka muodostavat yli 90 prosenttia maailman energiaan liittyvistä hiilidioksidipäästöistä. Kolmea kärkisijaa ei jaettu lainkaan, koska yksikään maa ei tee vielä riittävästi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.