Suomen selvitettävä komissiolle potilasdirektiiviä – "soveltuu Keski-Eurooppaan"

EU moittii Suomea potilasdirektiivin tulkinnasta. Komissio on katsonut, ettei Suomi ole pannut täytäntöön kaikkia vaadittuja artikloja. Suomelta vaaditaan selvityksiä muun muassa siitä, että Suomessa korvauksia maksetaan eri tavoin julkisista ja yksityisistä terveyspalveluista.

Suomessa direktiiviä sovelletaan niin, että toisessa EU-maassa annettu hoito rinnastetaan yksityiseen terveydenhuoltoon, joka korvataan Suomen Kela-taksojen mukaan. 

Direktiivin mukaan kansalaiset voivat hakea terveyspalveluita mistä tahansa unionin jäsenmaasta ja saada hoidosta korvaukset kotimaastaan.

– Ongelmana on se, että potilasdirektiivi soveltuu paremmin Keski-Eurooppaan, missä ei ole Suomen kaltaista kahden korvausjärjestelmän mallia, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.

Käytännössä potilasdirektiivi tarkoittaa Suomessa sitä, että ulkomailla äkilliseen hoitoon joutuva potilas saa korvauksia asiakasmaksuperusteen mukaan ja vapaaehtoisesti sinne hakeutuva taas sairausvakuutuslain mukaan aivan kuten Suomen yksityisestä terveydenhuollosta saa Kela-korvauksia.

– Pohdimme tätä kahtiajakoa, kun mietimme, miten direktiiviä Suomessa toteutetaan. Sekin voisi olla yhtä ongelmallista, jos muussa EU-maassa annetusta yksityisen sektorin palvelusta saisi enemmän korvauksia kuin vastaavasta hoidosta kotimaassa. Tämä voisi johtaa esimerkiksi siihen, että monikansallinen yksityinen terveydenhuollon yritys ohjaisi potilaitaan yrityksen Viron-yksikköön, jos siellä annettavasta hoidosta potilas saisi enemmän korvausta kuin Suomessa.

Teoriassa Suomi voi saada jopa roimat sakot

Sillanaukeen mukaan samanlaisen lausunnon komissiolta on saanut useampi jäsenmaa, joten kyse ei ole vain Suomeen kohdistuvasta toimenpiteestä. Sosiaali- ja terveysministeriö alkaa yhdessä ulkoministeriön kanssa selvittää Suomen käytäntöjä komissiolle. Selvityksen antamiseen on kaksi kuukautta aikaa.

Pahimmillaan tilanne voisi Suomen osalta johtaa siihen, että komissio nostaa kanteen. Euroopan Unionin tuomioistuin puolestaan voi määrätä sakkoja niiltä päiviltä, kun direktiiviä on toimeenpantu väärin. Sakot voisivat olla kymmeniä tuhansia euroja vuorokaudelta. Sillanaukee korostaa, että tässä vaiheessa tällaista skenaariota ei ole syytä olettaa tapahtuvan.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat