Suomen rekisterissä viiden vuoden kuluttua 100 000 ulkomaista rakentajaa

Rakennusliiton tiedotuspäällikköHeikki Korhosen mukaan verottajanrekistereissä olevien ulkomaisten rakentajien määrä tulee kaksinkertaistumaan viidessä vuodessa nykyisestä 56 000, koska rekistereistä ei kukaan poistu.

– Väite, että Suomessa tekisi vakituisesti töitä tällä hetkellä yli 50 000 ulkomaista rakentajaa, ei pidä paikkaansa. Kerrallaan meillä tekee töitä Rakennusliiton arvion mukaan 25 – 30 000 tuhatta ulkomaalaista. Osa verottajan rekisteriin kirjautuneista on täällä viikon tai pari ja lähtee sitten kotimaahansa. Osa on hakenut veronumeron varmuuden vuoksi tulevien töiden varalta, väittää Korhonen.

– Veronumeroita on aktivoitu sellaisille työntekijöille, jotka saattavat liikkua rakennustyömaa-alueilla, vaikka eivät varsinaista veronumerovelvollista työtä tekisikään. Tällaisia ovat arkkitehdit, tsupparit, isännöitsijät ja varsinkin eri firmojen autokuskit ja tavarantoimittajat, jotka asioivat rakennustyömailla silloin tällöin, paljastaa Korhonen.

Kaikesta huolimatta suurin osa suomalaisten kodeista rakennetaan yhä kotimaisin voimin, sillä kotimaisia rakentajia työskentelee rakennusteollisuudessa kaikkiaan lähes 200 000 henkeä.

Veronumerolla pyritään estämään harmaa työ

– Kaikesta huolimatta veronumero tuli tarpeeseen, kun se vaikeuttaa merkittävästi pimeän työn tekemistä rakennustyömailla. Ilman veronumeroa kaikki ulkomaalaiset rakennusmiehet tekisivät työnsä pimeästi, sanoo Korhonen.

Korhosen mukaan Rakennusliitto oli sitä mieltä, että verottajan rekisterissä olisi voinut olla kohta, jossa pitää ilmoittaa, milloin on Suomessa töissä.

– Siitä olisi varmaan tullut liian monimutkainen ja kallis, mutta tällä tavoin saisimme todellisen lukumäärän töitä tekevistä ulkomaisista työntekijöistä. Ensi heinäkuussa vuonna tilanne paranee, kun työmailta lähetetään verottajalle kuukausittain ilmoitus työssä olleista ulkomaisista työntekijöistä. Tämä mahdollistaa sen, että saamme melkein reaaliaikaista tietoa työntekijöistä, toteaa Korhonen.

Ensi vuonna verottajan valvonnan piiriin tulevat myös omakotityömaat, mutta työntekijöiltä ei edellytetä veronumeron käyttöä, jos työnantaja on omaa taloa rakentava yksityinen henkilö.

Varsinainen valvonta tapahtuu lopputarkastuksen yhteydessä. Lopputarkastuksen tekevä tarkastaja edellyttää yhtenä asiakirjana muiden joukossa selvitystä siitä, että verottajalle on lähetetty tiedot urakoitsijoista ja työntekijöistä.

– Tilanne on toinen, kun omakotitaloa rakentaa yritys. Silloin yrityksen työntekijällä pitää olla veronumerolla varustettu tunnistekortti, muistuttaa Korhonen.

Lue myös:

    Uusimmat