Suomen perinnemaisemat kartoitettu

Maamme niittyluonnon kato on ollut viime vuosikymmenet arvioitua rajumpaa. Niittyjen määrä on kutistunut alle yhteen prosenttiin vuosisadan alun tilanteesta. Suomen ympäristökeskuksen kuusi vuotta kestänyt selvitys kartoittaa Suomen perinnemaisemat.

Valtakunnallisen kartoituksen maastotyöt on nyt tehty ja kokonaisselvitys valmistuu ensi vuonna. Niittyjen ohella perinnemaisemia ovat mm. hakamaat ja metsälaitumet. Ympäristökeskus varoittaa, että nykykehityksellä runsaslajiset niityt ovat häviämässä Suomesta kokonaan. Tällä hetkellä käytössä olevat tukijärjestelmät eivät keskuksen mukaan riitä turvaamaan niittyluontoa.

Jäljellä olevista alle 5 000 kivennäismaiden niittyhehtaarista vain pieni osa on laidun- tai niittokäytössä. Ympäristökeskuksen mukaan hoidettavien perinnemaisemien tavoitepinta-ala on Suomessa 60 000 hehtaaria. Ruotsissa hoidettu niittyala on Suomeen verrattuna monikymmenkertainen.

Inventoinneissa löydettiin Suomesta vajaat 4 000 arvokasta perinnemaisemakohdetta, joiden yhteispinta-ala on noin 17 000 hehtaaria. Näiden lisäksi umpeenkasvaneita, kunnostuskelpoisia alueita on yli kaksi kertaa enemmän. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia tuoreita niittyjä ja ketoja on koko maassa jäljellä enää parituhatta hehtaaria. Niityt ovat yleensä varsin pieniä ja useimmat ovat hoidon loputtua heinittymässä ja metsittymässä.

Tärkeimmät niittyjen hoitotavat ovat niitto, laidunnus sekä puuston ja pensaston raivaus. Ympäristökeskus muistuttaa, että toistaiseksi niittyluonnon suojelu ja hoito on ollut maassamme varsin vähäistä.

Lue myös:

    Uusimmat