Suomen partiotyttöjen historia ensi kertaa kirjaksi

Partiotyttöjä Helsingissä vuonna 1966

Vaikka harrastusta soviteltiin tytöille sopivaksi, pääsivät he harjoittelemaan myös monia miehisiä taitoja ja etenkin johtamista jo kauan ennen yhteiskunnan tasa-arvoistumista. Kirjan kirjoittaja, historioitsija Liisa Savunen pitääkin partiotyttötoiminnan leimallisina piirteinä nimenomaan johtajakoulutusjärjestelmää sekä kansainvälisyyttä, joka tytöillä korostui partiopoikia enemmän.

Partiotyttöjärjestön historiassa vilahtelee naisia, jotka työurallaan etenivät aikansa naisvaikuttajien harvaan joukkoon. Muun muassa metsäneuvos Kata Jouhki, oikeusneuvos Anja Tulenheimo-Takki ja Akateemisen kirjakaupan entinen johtaja Doris Stockmann muistelevat historiikissa oma partiotaipaleensa antia.

Partio auttoi YK-uralle

Kansainvälisesti tunnetuin Suomen partiotyttöveteraaneista lienee YK:n entinen apulaispääsihteeri Helvi Sipilä. Hänkin kiitteli STT:n haastattelussa teoreettisen ja käytännöllisen partiojohtajakoulutuksensa merkitystä. Sipilä pitää kuitenkin YK-uransa kannalta ratkaisevana partion antamaa sysäystä kansainvälisiin tehtäviin. Ensimmäisen kosketuksensa ulkomaalaisiin partiolaisiin hän sai 16-vuotiaana osallistuessaan Keuruulla pidettyyn pohjoismaiseen leiriin.

Sotien jälkeen Sipilästä tuli jo Suomen partiotyttöjärjestön ensimmäinen kansainvälinen asiamies. Tässä tehtävässä hän sai vierailukutsun Britanniaan. Matka oli Sipilän myöhemmän elämän kannalta merkkitapaus. -Tuskinpa muuten olisin vaivautunut parantamaan englannin kielen taitoani. Se oli koulussa ollut vasta viides kieleni ja aika tavalla unohduksissa, hän kertoo.

Puolen vuoden yksityistunnit ja kuukauden mittainen oleskelu partion kotimaassa kohensivat kielitaitoa niin paljon, että se aikanaan mahdollisti siirtymisen myös kansainvälisiin töihin. Sodanjälkeisessä Suomessa vastaavaa kokemusta ei liian monilla ollut, sillä yhteydet ulkomaille ulottuivat enimmäkseen Pohjoismaihin. Lisäksi Sipilä korostaa partiotoiminnan tärkeänä piirteenä erilaisuuden hyväksymistä. Esimerkkinä hän mainitsee vammaisten ns. sisupartioinnin.

Naisten taitoja

Kansainväliset urat tai naisjohtajien kasvatus tuskin kuitenkaan pälkähtivät partiotyttötoiminnan uranuurtajien päähän, kun he loppusyksystä 1910 kokosivat tyttövartioita ensimmäiseen suomalaiseen partiolippukuntaan Toimen poikiin. Lippukunnan perustajajäseniin kuulunut Kurt Stenius ja useamman partiolaisen aikaansaapa äiti Heléne Alopaeus-Lindholm pitivät partiotyttöjen tärkeimpänä ominaisuutena "tarkkaa silmää ja lämmintä sydäntä", partiotaitoja sentään unohtamatta.

-Rouva Alopaeus-Lindholmin mielestä tytöistä tuli kasvattaa ennen kaikkea kykeneviä perheenemäntiä, ja sen vuoksi tyttöjen (merkki)vaatimuksiin liitettiin erilaisia taloustehtäviä kuten ompelu, ruoanlaitto ja sairaanhoito, kirjoittaa Savunen. -III lk:n merkkivaatimuksiin kuului mm. oman puseron ompeleminen. Nuorisojärjestörooliaan korostanut Suomen partiotyttöjärjestö ei myöskään koko itsenäisen olemassaolonsa aikana eli vuoteen 1972 mennessä liittynyt Naisjärjestöjen keskusliittoon, vaikka asiasta keskusteltiin. Naisliikkeellä ja partiotyttötoiminnalla oli kuitenkin samanlaisia päämääriä, ja partiojohtajilla oli yhteyksiä muun muassa Zonta-järjestöön, todetaan historiikissa.

Partiotyttöjärjestö otti myös jo vuonna 1954 kantaa yhä ajankohtaiseen aiheeseen eli naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, muistuttaa Savunen. Konservatiivisuuden ja edistyksellisyyden välillä tasapainoileva järjestö otti 50-luvulla ohjelmaansa myös muita uutuuksia, esimerkiksi uuden koulutuskeinon sosiodraaman. Toisen käsitteen, luovuuden, korostaminen kohahdutti kuitenkin sen verran, että uudissanan käytöstä luovuttiin ja se korvattiin turvallisemmalla termillä "henkiset harrastukset", kertoo historiikki.
(STT)
Lisää kertoo Hanna Leivoniemi. Äänessä varatuomari Helvi Sipilä sekä kirjailija, historioitsija Liisa Savunen.