Suomen Pankkiin jonotettiin kaksi tuntia

Suomen Pankin päärakennuksesa Helsingissä nähtiin alkuillasta todellinen yleisöryntäys. Tavalliset kadunmiehet pääsivät nyt ensimmäistä kertaa tutustumaan Suomen Pankkiin ja sen taideaarteisiin. Suomen Pankki juhlistaa avoimilla ovilla ja taidenäyttelyllä 200-vuotista historiaansa.

Ensimmäiset innokkaat tulivat ovien taakse puolitoista tuntia ennen niiden avaamista klo 17. Ratkaisu oli fiksu, sillä myöhemmin jonotus kesti kaksi tuntia.Sisään pyrki tuhansia innokkaita ja jono ulottui Unioninkadulle saakka. Seitsemältä, kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa, jono jouduttiin katkaisemaan ja loput yleisöstä oli pakko lähettää pois, etteivät he seisoisi turhaan pakkasessa. Kuitenkin yli tuhat ihmistä ehti päästä sisään.

Suomen Pankin tiedottaja Eeva Kristiina Lahtinen muistuttaa, että seuraavien päivien yleisön kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä ulkona joutuu joka tapauksessa odottelemaan. -Osa sisään tulleesta porukasta oli aika lailla kylmissään ja pakkanen vain kiristyy, Lahtinen harmittelee. Yleisö päästetään sisään kymmenen hengen erissä, jotta jokainen saa rauhassa heittää talvivarusteensa narikkaan.

Lahtinen ei uskalla vielä luvata, että suursuosion jo alkumetreillä saaneista avointen ovien päivistä tulisi Suomen Pankissa perinne. -Sen kuitenkin uskallan sanoa, että ihmisten ei tarvitse odotella seuraavaa taidenäyttelyä 200:aa vuotta kuten nyt, Lahtinen nauraa.

Huomenna Suomen Pankki on avoinna yleisölle klo 11-17, lauantaina ja sunnuntaina klo 11-16.

Katso lisää tänään Kymmenen uutisissa.

Katso Terhi Hyvärisen juttu (Kymmenen uutiset 13.1.2011)

Lue myös:

    Uusimmat