Suomen Pankki: Veroale tarpeen

Veroasteen alentamiseksi olisi Suomen Pankin mukaan laadittava tavoitteellinen ohjelma. Keskuspankki ehdotti tänään pitkän ajan veroastetavoitteen asettamista ja veronalennusaikataulun tekemistä.

Vanhala

Pääjohtaja Matti Vanhalan mukaan veroasteen alentaminen nykyiseltä korkealta tasolta on tarpeen talouden kasvuesteiden poistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Vanhalan mukaan tarvitaan erityisesti tuloverotuksen keventämistä, mutta tavoitteena olisi oltava koko verotuksen keventäminen.

Euron tultua käyttöön kasvavat paineet myös välillisen verotuksen keventämiseen.
-Korkea verotus hidastaa talouden kasvua ja työllisyyskehitystä. Verotuksen alentaminen on siksi tärkeä rakenteellinen kysymys, sanoi Vanhala.

Suomen Pankilla ei Vanhalan mukaan ole ennakolta mielessään mitään "oikeaa" tasoa veroasteelle. Tavoitteiden asettamiseksi tarvitaan hänen mukaansa laajaa valmistelutyötä, joka ei kuulu Suomen Pankille. Hän piti kuitenkin ilmeisenä, ettei Euroopan unionin keskimääräinen veroaste ole riittävä tavoite, koska muissakin EU-maissa on paineita korkean verotuksen alentamiseksi.

Suomen veroaste on tuoreimpien tilastojen mukaan 46,5 prosenttia. Valtiovarainministeriö arvioi sen laskevan tänä vuonna 46,2 prosenttiin. Koko Euroopan unionin keskimääräinen veroaste oli OECD:n verotilaston mukaan vuonna 1997 41,5 prosenttia. Kaikkien OECD-maiden keskimääräinen veroaste oli samaan aikaan 37,2 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat