Suomen Pankki varoittaa ylikuumenemisesta

Suomen Pankin mukaan uhka talouden ylikuumenemisesta on kasvanut rajusti. Pääjohtaja Matti Vanhalan mukaan riski oli nähtävissä jo vuosi sitten, mutta nyt se on toteutumassa. Vanhalan mukaan merkkejä ylikuumenemisesta ei ole enää vain asuntomarkkinoilla, vaan niitä on myös talouden muilla alueilla.

Matti Vanhala

Odotettua nopeampi talouskasvu, raakaöljyn hinnan nousu ja euron kurssitaso ovat vauhdittaneet Suomen inflaatiota ja synnyttäneet uhan talouden ylikuumenemisesta, varoitti Suomen Pankki tänään. Hallituksen budjettiesityksen myötä talouspolitiikan kokonaisuus on keskuspankin mukaan muodostumassa suhdannenäkymiin nähden merkittävän keveäksi.

Pääjohtaja Matti Vanhalan mukaan ylikuumenemisen riski oli nähtävissä jo vuosi sitten. Nyt se on toteutumassa. Merkkejä ylikuumenemisesta ei ole enää vain asuntomarkkinoilla, vaan niitä on nähtävissä myös muilla alueilla, sanoi Vanhala tänään Helsingissä.
-Talouspoliittisesti lähikuukausien ennuste on selvästi hankalampi kuin vielä kesäkuussa arvioitiin, sanoi Vanhala.

Tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi tarvitaan Vanhalan mukaan tiukemmin mitoitettua finanssipolitiikkaa ja maltillisia palkkaratkaisuja. Se edellyttää myös työmarkkinoiden toimintaa tehostavia ja talouden tuotantomahdollisuuksia lisääviä rakenteellisia uudistuksia. Suomen talous on viime vuosina kasvanut selvästi nopeammin kuin euromaiden taloudet keskimäärin ja edellytykset ripeän kasvun jatkumiselle ovat Vanhalan mukaan hyvät. Suomen inflaatiovauhti on kuitenkin kiihtynyt tuntuvasti ja on nopeampi kuin euromaissa keskimäärin. Siksi euroalueen rahapolitiikan viritys on edelleen Suomen suhdannetilanteeseen nähden kevyt.

Inflaatiovauhti yli aiemman ennusteen

Vanhalan mukaan keskuspankin kesäkuinen arvio 2,8 prosentin inflaatiosta tänä vuonna ja 2,5 prosentista ensi vuonna on ilmeisesti liian alhainen. Hän ei kuitenkaan esittänyt uusia täsmällisiä arvioita. SP ennusti kesäkuussa kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 5,1 prosenttia, ensi vuonna 4,4 prosenttia ja vuonna 2002 4,0 prosenttia. Suomen inflaatio on vuositasolla liikkunut viime kuukausina 3,7 prosentin tasolla ja euroalueen inflaatio 2,4 prosentin tasolla. Vanhalan mukaan näyttää mahdolliselta, että euroalueellakin mennään vuodenvaihteen toiselle puolen vauhdilla, joka edelleen alkaa kakkosella.

Suomen kannalta euroalueen korkotaso saattaa olla alhainen. Vanhala korosti kuitenkin, että korko on koko euroaluetta ajatellen Suomen Pankin mielestä oikein asetettu. Koska aktiivisen suhdannepolitiikan mahdollisuudet ovat vähäiset, korostaa keskuspankki rakenteellisia uudistuksia, tiukkaa finanssipolitiikkaa ja palkkamalttia. Finanssipolitiikkaa keventävät hallituksen lupaamat veronalennukset, jotka ilman niiden kysyntävaikutuksia kompensoivia menoleikkauksia saattavat kärjistää vallitsevaa korkeasuhdannetta. Menokurin noudattaminen on Suomen Pankin mukaan ensiarvoisen tärkeää myös siksi, että työllisyyden parantaminen edellyttää uusia veronkevennyksiä tulevaisuudessa.

Palkkamaltti korostuu

-Euroalueen rahatalouden keveys yhdessä finanssipolitiikan kevenemisen kanssa korostavat entisestään työmarkkinaratkaisujen merkitystä, Vanhala sanoi. Hänen mukaansa ei ole kuitenkaan selvää, että nykyisillä suhdannenäkymillä pelkästään työmarkkinaratkaisuilla voidaan aikaansaada tai palauttaa tasapainoisemman talouskehityksen edellytykset.

Vaikka inflaatio on ollut ennakoitua nopeampaa ja reaalipalkkojen nousun jäänyt odotettua vaatimattomammaksi nykyisellä sopimuskaudella, sen ei Vanhalan mukaan tulisi johtaa kompensaatioon, kun palkoista sovitaan. Ehdotetut veronkevennykset jo yksistään lisäävät palkansaajien tuloja varsin tuntuvasti ja ne tulisi hänen mukaansa ottaa huomioon palkkaratkaisujen mitoituksessa.
-Työvoimakustannusten nousu kiihdyttäisi inflaatiota ja pahimmassa tapauksessa synnyttäisi vaikeasti hallittavan palkkojen ja hintojen nousukierteen, Vanhala sanoi. Sen seurauksena työllisyyden kehitys muodostuisi odotettua heikommaksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat