Suomen Pankki varoittaa osinkoverotuksen uudistuksesta

Pankin mukaan hallituksen esitys voi johtaa yrityksen omistuksen ja sen myötä korkean arvonlisän toimintojen siirtymiseen pois Suomesta.

Hallituksen esitys osinkoverotuksen muuttamisesta voi johtaa yritysten omistuksen siirtymiseen nykyistä enemmän ulkomaille, Suomen Pankki varoitti tänään. Pankin mukaan vaarana on, että omistuksen myötä myös monet korkean arvonlisän toiminnot siirtyvät pois Suomesta.

Yritysverouudistus on Suomen Pankin mukaan muuten oikeansuuntainen. Osinkoverotuksen kiristämistä lukuun ottamatta se on omiaan houkuttelemaan korkean arvonlisän toimintoja kuten tutkimusta ja tuotekehitystä, liike-elämän palveluja ja pääkonttoritoimintoja.

Suomen Pankin mielestä lähiajan kasvunäkymät ovat valoisat maailmantalouden elpyessä. Talouskasvu jää kuitenkin Suomessa tänä vuonna noin 2,5 prosenttiin, sillä viennin kehitys on ollut vaatimatonta suhteessa maailmantalouden ripeään kasvuun.

(MTV3-STT)

Myös Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos arvostelee hallituksen yritysveropakettia.

(Talousuutiset 10.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat